Thursday, August 09, 2007

Bad, Bad media(kasvatus)

Tätä en ollutkaan tullut ajatelleeksi. Se tiedetään, että media turmelee nuorisoa, mutta mediakasvatus se vasta paha onkin. Kouluissa on sitä aivan liikaa ja nyherretään kaikenlaista turhaa. Ei ihme että nuoriso on läyhää, kuten laulussa sanotaan. Näin toimittaja Marjukka Liiten Helsingin sanomissa 9.8. 2007:


Epämuodikas kielioppi takaisin kunniaan

Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi on mainio tilaisuus kurkistaa alan kuulumisiin.

On hienoa nähdä, kuinka opettajat jaksavat vaalia ja opettaa äidinkieltä sekä omaksua tiuhaan tulevia uudistuksia. Tai ehkä paikalla ovat ne innokkaimmat.

Vuosi vuodelta tuntuu tosin yhä enemmän, että perusasia eli suomen kielen ja kieliopin opetus on jäänyt liian vähälle huomiolle, kun tilaa ovat ottaneet muodikkaat mutta enimmäkseen tyhjänpäiväiset mediakasvatushössötykset ja kaikki käy -filosofia.

Miksi äidinkielen opettajat eivät keskity siihen minkä parhaiten osaavat? Miksi kieliopin ja normitetun yleiskielen pänttäys on niin epämuodikasta?

Ja sitten ihmetellään, että yhdyssanat kirjoitetaan erikseen.

Koulu on kuitenkin se paikka, jossa hankitaan perusyleissivistys.

Itse olen kiitollinen, ettei omana kouluaikanani tuhlattu aikaa esimerkiksi mediakritiikkiin, vaan opeteltiin suomea.

MARJUKKA LIITEN


PS. On varsin mielenkiintoista lukea toimittajan kynästä, että onneksi ei ole tullut tuhlatuksi aikaa mediakritiikkiin.

1 comment:

Anonymous said...

Liiten puhuu samasta asiasta samoin sävyin myös Opettaja-tv:n ohjelmassa, löytyy netistä osoitteesta

http://opettajatv.yle.fi/tvohjelmat?offSet=105&show=3&sort=2&kriteria=1

alaotsikolla Studio: Mediakasvatus.

Median edustaja toivoo, etteivät nuoret suuntaisi kriittistä katsetta mediaan, vaan muuhun yhteiskuntaan ja kouluun. Sitä paitsi tällaisille "hössötyksille" ei ole aikaa kouluissa.