Mediakasvatusfoorumilta

Mediakasvatusblogi palaa eloon muutaman vuoden tauon jälkeen. Lopetin bloggaamisen kun aika oli tiukalla ja hieman identiteettikin hukassa. Ajattelin myös, ja tottahan se oli, että Facebook ja muu sosiaalinen media käy asioiden jakamiseen. Mutta jos sitä haluaisi sanoa jotain, blogi kenties kerää ajatuksia paremmin. Kokeillaan siis uudelleen.

Menneet ovat menneitä. Mediakasvatuksessa on tapahtunut paljon sitten viime kuuleman. Näistä ja omista tekemisistäni joskus myöhemmin. Tänään Helsingissä, Tieteiden talolla kokoontui MEKUN, eli Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen kutsumana joukko alan asiantuntijoita Mediakasvatusfoorumiin. MEKU tunnettiin aiemmin nimellä Valtion elokuvatarkastamo. Näin muuttuu aika, valtiollisesta sensuuriviranomaisesta siirryttiin itsesensuuriin ja kasvatukseen. Mediakasvatusfoorumilla kohtasivat alan käytännön toimijat, järjestöt ja tutkijat.

Tämä on suomalaisen mediakasvatustyön erikoisuus, erilaiset toimijat kokoontuvat saman pöydän ääreen. Itse kokouksessa alan ongelmaksi nähtiin silti pirstaloituneisuus ja päällekkäisyys. Toimijat eri puolilla Suomea eivät oikein tunne toisiaan ja muiden toimintaa. Foorumilla kerättiin ajatuksia yhteistyön, päätöksenteon ja tiedottamisen tehostamiseksi. Monenlaisia ajatuksia ja ideoita virtasi ilmassa. Jonkinlaisena yhteenvetona voidaan nostaa muutamia asioita.

1.  Tutkimuksen popularisointi ja jalkauttaminen kentälle. Tutkijat ovat tottuneet perinteiseen akateemiseen julkaisuformaattiin, mutta ala kaipaa kipeästi myös muita tutkimusten julkaisutapoja. Tutkimustietoa voi välittää sosiaalisessa mediassa, YouTubessa ja muilla foorumeilla. Tutkimuksen julkaisemisen ei tarvitse olla myöskään loppuraportinomaista, vaan myös keskeneräisestä tutkimuksesta voi keskustella toimijoiden kanssa ja kerätä kommentteja erilaisissa tilaisuuksissa tai nettifoorumeilla. Nuorisotutkimusseuralla on kommentti.fi. Tämäntapaisia foorumeja voisi kehittää mediakasvatukseenkin. 
2. Tiedottamisen ongelma. Niin paradoksilta kuin se kuulostaakin, mediakasvattajilla tuntuu olevan ongelma tiedottamisen suhteen. Miten käyttää tehokkaasti vaikkapa sosiaalisen median välineitä? Tai miten seuloa tärkeä tieto tietotulvasta? Itse foorumilla ei Twitter pahemmin laulanut vaikka hastagi oli muodikkaasti ilmoitettu. 
3. Nuorten ääni. Nuorten äänestä usein puhutaan, mutta harvemmin nuoret näkyvät tällaisilla foorumeilla. Yhteistyön kehittämisen paikka on tässäkin, miten tuoda nuorten mediakäytäntöjä mukaan mediakasvatustoimintaan ja yhteistyön tai tiedottamisen kehittämiseen? 
4. Yhteistyön kehittäminen. Yhteistyötä tehdään mutta se ei ole aina näkyvää. Lisäksi toimijat usein jäävät omiin bunkkereihinsa puolustamaan resurssejaan. Moni tapaaminen keskittyy oman taustaorganisaation esittelyyn. Foorumi nosti esiin eräänlaisten kumppanuusfooruneiden säännöllisen järjestämisen, joissa toimijat nimenomaan hakevat yhteistyökumppaneita hankkeisiinsa ja ideoihinsa. Verkostoitumista siis yhteisten rahoitushakemusten tekemiseen ja tietotaidon jakamiseen. 
5. Kansainvälisyys. Mediakasvatustoiminta on yhä kansainvälisempää ja monelta aika kuluu kansainvälisissä verkostoissa, ja sitten siinä opetus- ja hallintotyössä. Monitasoista verkostoitumista pitäisi jotenkin tukea. Miten sovittaa yhteen kansalliset ja kansainväliset tarpeet? 
6. Alueellistaminen. Mediakasvatusseura julkaisee joulukuussa raportin mediakasvatuksen toimijoista. Seuran puheenjohtaja Ritva-Sini Härkönen vilautti foorumilla joitain kehitystrendejä. Kartoituksen perusteella toimijat tuntuvat keskittyvän pääkaupunkiseudulle. Tarvittaisiin myös alueellista näkyvyyttä ja kansallisen tason asioiden jalkauttamista tiedoksi alueille. Ehdotuksena heitettiin muun muassa mediakasvatusagentteja. Jospa alueelliset elokuvakeskukset tai muut vastaavat toimijat voisivat toimia alueen tiedonjakajina. Toimijoita on jo paljon. 

Eteenpäin mennään. Resursseista on aina pulaa koko alueen määrittely hankalaa. Taas kaivattiin käsitteenmäärittelyä. Mutta käsitteet elävät ja näkökulmat vaihtelevat.