Saturday, July 28, 2007

Heinäkuun mediakasvatuskeskustelua

Heinäkuun on perinteisesti vuoden kiihkeintä aikaa mediakasvatuskeskustelussa (ks. vuoden 2006 heinäkuun keskustelu tässä blogissa). Nyt HS:n mielipidesivuilla keskustelu jatkuu 20.7. julkaistun kirjoituksen jälkeen. Vastaajana on tällä kertaa Suvi-Tuulia Ahonen (HS 27.7.):

Mediakasvatus tukee nuoren netinkäyttöä

Kirsi Pohjola ja Kimmo Jokinen kertoivat (HS 20. 7.) tutkittuaan nuorten mediakäyttäytymistä tulleensa siihen tulokseen, että syytä huoleen ei ole. Haluan tarkentaa asiaa nuorisotyön kannalta.

Kirjoittajien mukaan suuri osa lapsista elää normaalia elämää, jossa media ei hallitse vapaa-aikaa. Tämä on totta, mutta kehitystä on nähtävissä myös toiseen suuntaan.

Mediakasvatus on noussut tärkeäksi kasvatuksen osaalueeksi; nuoret myös odottavat realistista, ymmärtävää ja rajoittavaakin puuttumista.

Nuoret käyttävät yhä enemmän nettiä ihmissuhteissa luovimiseen, tiedonhankintaan ja verkkopelaamiseen.

Helsingin seudulla tehdään paljon työtä sen eteen, että nuoret tavoitetaan siellä, missä he vapaa-aikansa viettävät: muun muassa verkon keskustelupalstoilla. Nuorisotyötä pyritään suuntaamaan niin, että tavoitetaan myös paljon koneen äärellä viihtyvät nuoret.

Mediakasvatuksen tavoitteena on mediakriittisyyden luominen. Sosiaalisen kanssakäymisen luonne on nettikeskusteluissa erilainen kuin reaalielämässä, mutta virtuaalimaailma on nuorille todellinen.

Kasvattajat tarvitsevat tietoa siitä, mitä nuoret tekevät netissä ja kuinka todellisiksi he kokevat ne ihmissuhteet, joita verkossa luodaan.

Nuoriin eivät enää uppoa netinkäyttökiellot, vaan järkevämpää on hyväksyä nettiinnostus. Nuoria tulee ohjata järkevään mediakäyttäytymiseen ja kannustaa välillä irrottautumaan koneelta.

Heitä tulee siis ohjata rajoittamaan netissä surffailua, mutta tietämättömyydestä ja peloista johtuva kieltäminen on turhaa. Kun nuorilla on selkeät ja turvalliset rajat siellä toimiessaan, mediamaailma on hyvä apuväline eikä uhka.

Kyse on myös nuoren ajatusten kunnioittamisesta ja sen myötä nuoren käyttäytymiseen ja asenteisiin vaikuttamisesta.

Netin käyttöön puuttuminen ei ole turhaa, se vain on hyvä tehdä nuoriin vetoavalla tavalla osoittaen, että lopulta aidot ihmissuhteet antavat elämään enemmän sisältöä kuin jatkuva virtuaalimaailmassa eläminen.

Nuoret eivät ole ymmärtämättömiä käyttäessään nettiä, mutta he tarvitsevat ohjausta. Huoli median vaikutuksista on luonnollista, mutta huoli tulee esittää niin, että se tavoittaa nuoret. Tällöin kasvatetaan uuden kulttuurisen ympäristön rakentajia, jotka ymmärtävät tekemistensä vaikutukset omaan ja ympärillään olevien ihmisten elämään – tapahtui kanssakäyminen sitten netissä tai reaalimaailmassa.

SUVI-TUULIA AHONEN


erityisnuorisotyöntekijä

sosionomi (amk)

Vantaan nuorisopalvelut

1 comment:

Anonymous said...

Keskustelun ajankohdasta lienee pääteltävissä jotain aiheen tärkeydestä... Ja lisäksi juttujen aiheet ovat vuodesta elleivät vuosikymmenistä toiseen miltei samoja... Hyötyä, haittaa, ongelmia, apua, pelkoa, innostusta... Dikotomioita, joita ilman emme näytä tulevan tässä keskustelussa emmekä kai muussakaan elämässä toimeen.