Keskustelua mediakasvatuksesta

Ismo Kiesiläinen kirjoitti sunnuntain 27.5. Helsingin sanomiin puheenvuoron mediakasvatuksesta. Ismo nosti esille tärkeän asian, joka liittyy mediakasvatuksen integrointiin tiukemmin koulun muuhun arkeen. Tavoite olisi siis siirtyä perinteisestä pajatoiminnasta ja pistemäisestä mediakasvatuksen toteuttamisesta oppiainekohtaiseen toimintaan. Siis monimediaalisuus mukaan ooppitunneille ja koulutyöhön. Kannatan tätä ideaa, jota olemme muun muassa Median mestariluokka -koulutuksessa pyrkineet viemään kouluihin. Ismon kirjoitus on tässä:

HELSINGIN SANOMAT / SUNNUNTAIDEBATTI 27.5.2007

"Media on otettava kouluun työkaluksi"

Suomalainen koulu opettaa yhä kirjalliseen maailmaan, vaikka maailma on muuttumassa audiovisuaaliseksi. Oppilaista pitäisi koulia ei vain median lukijoita, vaan myös tekijöitä, kirjoittaa Ismo Kiesiläinen.

Irc-galleria, Mese, LotR, WoW, Idols, BB. Lasten ja nuorten vapaa-ajankäytössä audiovisuaalinen media on hyvän aikaa sitten ohittanut kirjallisen kulttuurin. Valitettavasti tämä perustava muutos näkyy kasvatuspolitiikassa vain pieninä korjausliikkeinä, jotka nekin tuntuvat olevan aina mutkan verran myöhässä.

Kouluissa mediakulttuurin murros on aiheuttanut paniikkireaktion: miten saisimme oppilaat lukemaan edes täällä koulussa – kun ne kotona vain pelaavat? Joka vuosi ylioppilaskokeiden jälkeen huolestutaan opiskelijoiden kirjallisen ilmaisun tason laskusta. Samalla jätetään huomiotta, että audiovisuaalisen ilmaisun taso on edelleen nolla. Miksi se ei huolestuta?

Toki kouluissa on harjoitettu pitkään viestintäkasvatusta, mutta sen pääasiallinen eetos tuntuu olevan, että lapsen pitää tietää, miten tv-ohjelmaa tehdään, jotta hän osaisi olla parempi katsoja.

Ongelma on tässä: kun oppilaat nähdään vain kulttuurin passiivisina kuluttajina, unohdetaan, että he ovat myös tulevaisuuden kulttuurin tekijöitä. Koulussa pitäisi hyväksyä ja ymmärtää, että tulevaisuus on audiovisuaalinen ja että sitä luodaan tässä ja nyt.

Opetusministeriön asettama työryhmä julkaisi huhtikuussa oman toimenpide-ehdotuksensa mediataitojen kehittämiseksi. Se on oikeansuuntainen mutta riittämätön. Oppimiskeskusten, yhteistyön ja teknisen varustuksen kehittämisen lisäksi tarvitaan myös aito asennemuutos.

Opetussuunnitelman mukaan perusopetuksen tehtävä on huolehtia kulttuurin jatkuvuudesta ja antaa oppilaille valmiuksia luoda uutta. Jos koulu ei huolehdi tästä, käytännön kasvatustehtävä siirtyy sellaisille – lähinnä kaupallisille – toimijoille, jotka eivät noudata mitään yhdessä sovittua opetussuunnitelmaa.

Peruskoulu valmentaa koko ikäluokan kirjallista maailmaa varten. Kirjoittaminen opitaan aakkosista alkaen. Kieltä opitaan käyttämään monipuolisesti tiedon vastaanottamiseen ja välittämiseen, oman mielipiteen esille tuomiseen ja itseilmaisuun. Eikä äidinkielen opetus ole tässä yksin, sillä kirjoitettua kieltä käytetään aktiivisesti lähes kaikissa oppiaineissa.

Peruskoulu takaa kaikille tasavertaisen mahdollisuuden ryhtyä kirjailijoiksi tai osallistua julkiseen keskusteluun yleisönosastoilla. Tämä perinne on taannut suomalaisille poikkeuksellisen tasa-arvoisen yhteiskunnan, ja sitä muistetaan aina juhlapuheissa.

Kuvallisen kulttuurin kohdalla on toisin. Elokuvan ja television tekijöiksi kelpaavat vain harvat, erikseen ja varsin lyhyesti koulutetut. Ei tarvitse kuin avata televisio huomatakseen, kuinka syvällistä visuaalista viestintää siltä pohjalta syntyy.

Silti: se on kaikki, mitä meillä on.

Mediakasvatus on osa peruskoulun opetussuunnitelmaa. Se on mukana aihekokonaisuutena, jonka tarkoitus on leikata läpi eri oppiaineiden. Lisäksi moniin oppiaineisiin on suoraan kirjattu mediaan liittyviä näkökulmia.

Valitettavasti tämä ei toteudu käytännössä. Opettajat kokevat, ettei heillä ole aikaa tai osaamista sovittaa mediaa normaalin opetuksen lomaan.

Osaltaan opettajien reaktio on mediapedagogien syytä. Media on yleensä tuotu kouluihin kirjavina työpajoina, joihin tarvitaan mitä monimutkaisimpia laitteita. Sellaiset vaativat aina oman tilansa ja aikansa, mikä helposti sotkee koulun arkipäivän hallitun kaaoksen. Toisaalta opettaja saattaa kokea asian myös niin, että mediakasvatus on välipalaa "oikeiden" aiheiden lomassa. Se ei edistä median integroitumista opetukseen.

Mahdollinen ratkaisu on siinä, että unohdetaan media opetuksen kohteena ja tehdään siitä keskeinen oppimisen väline.

Kynän ja kirjojen rinnalle tarvitaan kouluissa tietokoneiden lisäksi videokameroita ja kännyköitä, välineitä, joiden ympärillä ja varassa yhteiskunta tällä hetkellä pyörii. Media on arkea koulun ulkopuolella – tehdään siitä arkea myös koulussa.

Videokamera on audiovisuaalisen kulttuurin kynä ja luonteva aktiivisen oppimisen väline. Tätä tukee myös elokuvan teoria. Kameran avulla voi havainnoida ja jäsentää todellisuutta sekä jakaa havaintojaan muiden kanssa. Havainnot omasta lähiympäristöstä muuttuvat kameran avulla todellisiksi.

Eräs neljäsluokkalainen poika tiivisti asian näin: "Kameran takia se on erilaista, kun kamera tallentaa ne kuvatut. Aivoilla ei voi näyttää."

Kameran etsimen läpi voidaan tutkia lähimetsän eläimiä, jääkauden jättämiä jälkiä, elinympäristöä, omaa identiteettiä – melkein mitä tahansa. Eräs seitsemäsluokkalainen oppilas toivoi, että historiantunnilla voisi kuvata videon omasta lapsuuden lempipaikastaan. Mikä väline sopisikaan tähän tarkoitukseen paremmin kuin elokuva?

Videokuvaus mahdollistaa myös työtapoja, jotka muuten ovat olleet vaikeasti sovellettavissa koulun arkeen, esimerkiksi yhteistoiminnallista oppimista. Kun tutustutaan oman kylän ammatteihin, ei koko luokan tarvitse ahtautua leipomoon tai kukkakauppaan. Riittää, että kukin ryhmä tekee vuorollaan aiheestaan videon ja esittelee sen muille.

Tällaisessa prosessissa oppilaat joutuvat hyvin syvällisesti käsittelemään toisaalta opiskeltavaa aihetta, toisaalta opiskeluvälineen ominaisuuksia. Mediakasvatus syntyy opetuksen sivutuotteena.

Elokuvakasvatus on valitettavasti opettanut, että elokuvakerronta on monimutkainen kuvakokojen, käsikirjoitusten, suojaviivojen ja leikkausohjelmistojen järjestelmä – vaikka yksinkertaisimmillaan se on punainen rec-nappula. Kun nappia painaa, se, mikä näkyy ruudulla, tallentuu. Paljon enempää ei opettajankaan tarvitse aluksi tietää.

Ajatus, että opettajista pitäisi täydennyskouluttaa median moniosaajia, on yksinkertaisesti väärä. Tarvittava osaaminen löytyy usein esimerkiksi kuvaamataidon opettajalta tai oppilailta.

Kouluille on silti tarjottava myös tukea. Kuntien tulisi palkata opettajien avuksi mediatukihenkilöitä, jotka voisivat auttaa paitsi teknisissä kysymyksissä myös opetuksen suunnittelussa. Näin opettajilla olisi mahdollisuus keskittyä siihen, minkä he – ja vain he – osaavat parhaiten: opettamiseen.

Tällä hetkellä tilanne on koulussa nurinkurinen: oppilaat osaavat kyllä käyttää (kännykkä)kameroita ja tuovat niitä myös kouluun, mutta niiden käyttöä rajoitetaan, koska käyttötarkoituksena on usein koulukiusaaminen. Kymmenen vuotta myöhemmin samat oppilaat ovat tekemässä tosi-tv-ohjelmaa.

Kulttuurimme on juuri niin laadukasta kuin siitä itse teemme. Amerikkalaisia on turha syyttää. Peruskoulu on kulttuurin vaalimisessa avainasemassa.

Jos koulussa kasvatetaan lapsia, jotka ottavat audiovisuaalisen median vakavasti ja pitävät sitä välineenä, jonka avulla he voivat ilmaista kaiken sen, mitä tärkeänä pitävät, näin myös tapahtuu. Muuten on vaarana, että kirjallisesta kulttuurista tulee sivistyksen ja tasa-arvon reservaatti, ja koko suuri audiovisuaalinen maailma jätetään markkinavoimien leikkikentäksi.

ISMO KIESILÄINEN

Kirjoittaja on medianomi AMK, joka työskentelee mediakasvatushankkeen tuottajana Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksessa.

OPM-raportti mediakasvatuksesta

Opetusministeriö on julkaissut ehdotuksen toimenpideohjelmaksi mediataitojen- ja osaamisen kehittämiseksi.

Koko julkaisu löytyy opetusministeriön sivuilta.

Tiivistelmässä todetaan seuraavaa:

Ehdotettu ohjelma sisältää viisi alaohjelmaa toimenpiteineen: 1) Innovatiivisten toimintatapojen vahvistaminen, 2) paikallisten oppimiskeskusten ja paikallisen yhteistyön kehittäminen, 3) verkostoitumisen ja informaation jakamisen vahvistaminen, 4) teknisen varustuksen ja materiaalien saatavuuden parantaminen ja 5) kehittämisyhteistyön parantaminen. Ohjelman lisäksi työryhmä ehdottaa opettajankoulutuksen kehittämiseksi ja mediakasvatuksen tutkimuksen vahvistamiseksi erilaisia toimenpiteitä. Toimenpiteet on kuvattu muistion luvussa 3.

Medialukutaito.Nyt!

MEDIALUKUTAITO.NYT – SEURAA KONFERENSSIA NETISSÄ

Pohjoismainen mediakasvatuksen konferenssi on loppuviikolla 10.-11.5. Mukana on parisataa osallistujaa 17 eri maasta. Pohjoismaat tulevat siis ylitetyksi varsin runsaasti.

Konferenssia voi seurata netistä Mediakasvatusseuran nettisivuilla. Tarkemmat ohjeet ja aikataulut päivitetään sivustolle www.mediakasvatus.fi/vasa konferenssiviikolla. Muista myös seurata konferenssiblogia osoitteessa www.medialiteracyinfo.blogspot.com

Konferenssin ohjelma on myös mediakasvatusseuran sivuilla, www.mediakasvatus.fi