Wednesday, April 22, 2009

Remix ja Disney

Osallisuuden yhteiskunnassa on pidetty tärkeänä, että mediavirrat ovat jatkuvasti liikkeessä. Julkaistu materiaali voidaan kierrättää ja miksata uuden materiaalin osaksi. Tekijänoikeusnäkökulmasta digitaalisen materiaalin monistaminen, remiksaaminen ja muokkaaminen uuteen kuosiin on vaikea. Se on digitaalisen materiaalin olemus ja mahdollisuus mutta myös vahva vastustamisen kohde.

Varsinkin Disney-yhtiö, joka itse on ammentanut tarinansa kulttuurien, satujen ja taiteen perinteistä, on haukkana vahtimassa omia tekijänoikeuksiaan. Paitsi, että Disney-tuotanto on remiksannut muista tarinoista ja kuvista uusia tarinoita ja elokuvia, se on myös kierrättänyt elokuvissaan omia materiaalejaan. Tässä ei tietenkään ole mitään outoa, sillä animaation teossa on aina pyritty löytämään keinoja tuotannon helpottamiseksi. Jokaisen ruudun piirtäminen erikseen ei vain ole oikein taloudellista.

Mielenkiintoista on, että nuori ruotsalainen elokuvaharrastaja on digitaalsin välinein paljastanut Disneyn käyttämiä liikeratoja, jotka toistuvat useissa elokuvissa. Kun liikeradat ovat valmiina, hahmoja muuttamalla saadaan uusia kohtauksia tehtyä nopeammin ja halvemmin.

"Paljastus" liittyy siis kahteen asiaan: siinä on käytetty kierrätystekniikoita ja asialla on ollut nuori fani ja elokuvanharrastaja. Fanitutkija Henry Jenkinsille kyse on konvergenssin kulttuurista ja sen toimijoista, jotka käyttävät aikaa ja vaivaa ratkoakseen erilaisia mediakulttuuriin liittyviä kysymyksiä ja pulmia.

Tämä jos mikä, lisää medialukutaitoa. Oheisesta videosta voi nähdä miten Disneyn liikeradat monistuvat (jos video YouTubessa kovin kauaa pysyy.

1 comment:

Kati J. said...

Aivan huippu tuo video! Paljon piirretyjä katsoneenakaan en ole kyllä moista huomannut. Ja wau, mitä tehokkuusajatelua Disneyltä! Mitäpä sitä suotta keksimään pyörää uudelleen ;-)?