Lopputulos oli, että mediakasvatus näyttäytyi yhtä poikkeusta lukuunottamatta melko ohuesti ja sirpalemaisesti, jopa "vinona". Keskeinen orientaatio mediakasvatukseen on edelleen teknis-välineellinen, eli mediakasvatus koskee opettajaopiskelijan mediataitojen kehittämistä ja uusien oppimisympäristöjen hallintaa. Puhetta yhteiskunnasta ja kulttuurista esiintyy vain harvoin.
Pohdittavaksi herää kysymys, ovatko sellaiset opettajat edelleen tulevaisuudessa harvinaisia, joiden kasvattajuuteen sisältyy myös ymmärrys median yhteiskunnallisista kytkennöistä ja kehityspiirteistä?
Mediakasvatus on ollut peruskoulun opetussuunnitelman perusteista peruskoulun alusta asti 1970-luvulta mutta opettajankoulutuksessa on toistuvasti havaittu puutteita alueen kehittämisessä. Askeleita on otettu, mutta varovaisia.
Mediakasvatusta on alettu kehittämään nyt muilla sektoreilla. Varsinkin nuorisotyön koulutusohjelmat ovat vahvistaneet otetta. Olisiko nyt aika kääntääkin katse kouluista yhä vahvemmin kohti lasten- ja nuorten vapaa-ajan toimintaa? Tuliskohan panostuksille paremmin katetta? Jos mediakasvatus saataisiin kokonaan pois opetussuunnitelman perusteista voisi opettajankoulutuskin siirtää tämän pakkopullan huojentuneena syrjään.
