Mediakasvatustyötä Tampereella tekevät toimijat ovat koonneet voimansa ja perustaneet Pään avauksia -yhteistyöverkoston. Verkosto järjestää teemaviikot 21.1.-1.2., jolloin luennoilla Sampolassa ja Metsossa keskustellaan nuorista median käyttäjinä. Viikkojen aikana voi myös osallistua kirjaston järjestämille kursseille, joilla mm. opetellaan blogin kirjoittamista.
Tapahtumat ovat kaikille avoimia, ja niihin on vapaa pääsy. Kaupunginkirjaston tietotorien kursseille vaaditaan ennakkoilmoittautuminen. Verkoston toiminnasta ja teemaviikkojen tilaisuuksista on lisätietoja sivulla koulut.tampere.fi/media
Internet, pelit, elokuvat, televisio ja muut mediat vaikuttavat lasten ja nuorten, mutta myös aikuisten elämään aiempaa paljon enemmän. Osaavatko vanhemmat ja ammatikseen kasvattavat tarjota lapsille ja nuorille tukea median uusissa maisemissa, kun ne ovat itsellekin vielä tuntemattomia? Mediakasvattajien verkosto perehdyttää eri-ikäisiä ihmisiä median käyttöön ja sisältöihin, ja näin opettaa median taitavaa käyttöä.
Pään avauksia –verkostossa ovat mukana Tampereen kaupungin toimijoina kaupunginkirjasto, päivähoito ja perusopetus (mediapedagogi), nuorisotoimi, lapsiasiamies, Tampereen työväenopisto, Taidekaari ja Taite, Ehkäisevän päihdetyön yksikkö Raitsu ja Unicef-kaupunki 2008. Muut toimijat ovat Mannerheimin lastensuojeluliitto, MindTrek, Aamulehti, Pelastakaa lapset ry, Pirkanmaan elokuvakeskus, Tampereen yliopiston mediakasvatushanke sekä Tampereen seurakunnat.
Pään avauksia -verkoston yhdyshenkilöt: mediapedagogi Jukka Haveri, p. 050 3485 563 ja kirjastotoimenjohtaja Tuula Haavisto, p. 0400 985 991 Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi
Tapahtumia:
Ensimmäinen Pään avaus
Ma 21.1. klo 13.00-14.45. Sampolan juhlasalissa puhutaan nuorista median käyttäjinä. Tilaisuuden avaa pormestari Timo P. Nieminen ja puhujina ovat mm. piispa Juha Pihkala ja mediakasvatuksen yliassistentti Reijo Kupiainen. Vapaa pääsy. Järj. Pään avauksia –mediakasvatusverkosto.
Viisaasti verkossa - mitä vanhemman olisi hyvä tietää nuorten nettielämästä
Ma 21.1. klo 18-20 Sampolan kirjaston neuvotteluhuone. Keskustelutilaisuuden vetäjänä Mannerheimin lastensuojeluliiton kouluttaja Saara Salomaa. Vapaa pääsy. Järj. Pään avauksia –mediakasvatusverkosto.
Julkista ja yksityistä verkkoelämää – missä rajat?
Ti 22.1. klo 18-20 pääkirjasto Metsossa, ls. 1. Luento- ja keskustelutilaisuus, jossa puhuvat Mannerheimin lastensuojeluliiton suunnittelija Riitta Kauppila ja kirjastotoimenjohtaja Tuula Haavisto. Vapaa pääsy. Järj. Pään avauksia –mediakasvatusverkosto.
Sunday, January 20, 2008
Mediakasvattajien verkosto Tampereelle
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
No! Raporttia raporttia! Mitenkä homma meni? :)
Post a Comment