Keskustelua mediakasvatuksesta

Ismo Kiesiläinen kirjoitti sunnuntain 27.5. Helsingin sanomiin puheenvuoron mediakasvatuksesta. Ismo nosti esille tärkeän asian, joka liittyy mediakasvatuksen integrointiin tiukemmin koulun muuhun arkeen. Tavoite olisi siis siirtyä perinteisestä pajatoiminnasta ja pistemäisestä mediakasvatuksen toteuttamisesta oppiainekohtaiseen toimintaan. Siis monimediaalisuus mukaan ooppitunneille ja koulutyöhön. Kannatan tätä ideaa, jota olemme muun muassa Median mestariluokka -koulutuksessa pyrkineet viemään kouluihin. Ismon kirjoitus on tässä:

HELSINGIN SANOMAT / SUNNUNTAIDEBATTI 27.5.2007

"Media on otettava kouluun työkaluksi"

Suomalainen koulu opettaa yhä kirjalliseen maailmaan, vaikka maailma on muuttumassa audiovisuaaliseksi. Oppilaista pitäisi koulia ei vain median lukijoita, vaan myös tekijöitä, kirjoittaa Ismo Kiesiläinen.

Irc-galleria, Mese, LotR, WoW, Idols, BB. Lasten ja nuorten vapaa-ajankäytössä audiovisuaalinen media on hyvän aikaa sitten ohittanut kirjallisen kulttuurin. Valitettavasti tämä perustava muutos näkyy kasvatuspolitiikassa vain pieninä korjausliikkeinä, jotka nekin tuntuvat olevan aina mutkan verran myöhässä.

Kouluissa mediakulttuurin murros on aiheuttanut paniikkireaktion: miten saisimme oppilaat lukemaan edes täällä koulussa – kun ne kotona vain pelaavat? Joka vuosi ylioppilaskokeiden jälkeen huolestutaan opiskelijoiden kirjallisen ilmaisun tason laskusta. Samalla jätetään huomiotta, että audiovisuaalisen ilmaisun taso on edelleen nolla. Miksi se ei huolestuta?

Toki kouluissa on harjoitettu pitkään viestintäkasvatusta, mutta sen pääasiallinen eetos tuntuu olevan, että lapsen pitää tietää, miten tv-ohjelmaa tehdään, jotta hän osaisi olla parempi katsoja.

Ongelma on tässä: kun oppilaat nähdään vain kulttuurin passiivisina kuluttajina, unohdetaan, että he ovat myös tulevaisuuden kulttuurin tekijöitä. Koulussa pitäisi hyväksyä ja ymmärtää, että tulevaisuus on audiovisuaalinen ja että sitä luodaan tässä ja nyt.

Opetusministeriön asettama työryhmä julkaisi huhtikuussa oman toimenpide-ehdotuksensa mediataitojen kehittämiseksi. Se on oikeansuuntainen mutta riittämätön. Oppimiskeskusten, yhteistyön ja teknisen varustuksen kehittämisen lisäksi tarvitaan myös aito asennemuutos.

Opetussuunnitelman mukaan perusopetuksen tehtävä on huolehtia kulttuurin jatkuvuudesta ja antaa oppilaille valmiuksia luoda uutta. Jos koulu ei huolehdi tästä, käytännön kasvatustehtävä siirtyy sellaisille – lähinnä kaupallisille – toimijoille, jotka eivät noudata mitään yhdessä sovittua opetussuunnitelmaa.

Peruskoulu valmentaa koko ikäluokan kirjallista maailmaa varten. Kirjoittaminen opitaan aakkosista alkaen. Kieltä opitaan käyttämään monipuolisesti tiedon vastaanottamiseen ja välittämiseen, oman mielipiteen esille tuomiseen ja itseilmaisuun. Eikä äidinkielen opetus ole tässä yksin, sillä kirjoitettua kieltä käytetään aktiivisesti lähes kaikissa oppiaineissa.

Peruskoulu takaa kaikille tasavertaisen mahdollisuuden ryhtyä kirjailijoiksi tai osallistua julkiseen keskusteluun yleisönosastoilla. Tämä perinne on taannut suomalaisille poikkeuksellisen tasa-arvoisen yhteiskunnan, ja sitä muistetaan aina juhlapuheissa.

Kuvallisen kulttuurin kohdalla on toisin. Elokuvan ja television tekijöiksi kelpaavat vain harvat, erikseen ja varsin lyhyesti koulutetut. Ei tarvitse kuin avata televisio huomatakseen, kuinka syvällistä visuaalista viestintää siltä pohjalta syntyy.

Silti: se on kaikki, mitä meillä on.

Mediakasvatus on osa peruskoulun opetussuunnitelmaa. Se on mukana aihekokonaisuutena, jonka tarkoitus on leikata läpi eri oppiaineiden. Lisäksi moniin oppiaineisiin on suoraan kirjattu mediaan liittyviä näkökulmia.

Valitettavasti tämä ei toteudu käytännössä. Opettajat kokevat, ettei heillä ole aikaa tai osaamista sovittaa mediaa normaalin opetuksen lomaan.

Osaltaan opettajien reaktio on mediapedagogien syytä. Media on yleensä tuotu kouluihin kirjavina työpajoina, joihin tarvitaan mitä monimutkaisimpia laitteita. Sellaiset vaativat aina oman tilansa ja aikansa, mikä helposti sotkee koulun arkipäivän hallitun kaaoksen. Toisaalta opettaja saattaa kokea asian myös niin, että mediakasvatus on välipalaa "oikeiden" aiheiden lomassa. Se ei edistä median integroitumista opetukseen.

Mahdollinen ratkaisu on siinä, että unohdetaan media opetuksen kohteena ja tehdään siitä keskeinen oppimisen väline.

Kynän ja kirjojen rinnalle tarvitaan kouluissa tietokoneiden lisäksi videokameroita ja kännyköitä, välineitä, joiden ympärillä ja varassa yhteiskunta tällä hetkellä pyörii. Media on arkea koulun ulkopuolella – tehdään siitä arkea myös koulussa.

Videokamera on audiovisuaalisen kulttuurin kynä ja luonteva aktiivisen oppimisen väline. Tätä tukee myös elokuvan teoria. Kameran avulla voi havainnoida ja jäsentää todellisuutta sekä jakaa havaintojaan muiden kanssa. Havainnot omasta lähiympäristöstä muuttuvat kameran avulla todellisiksi.

Eräs neljäsluokkalainen poika tiivisti asian näin: "Kameran takia se on erilaista, kun kamera tallentaa ne kuvatut. Aivoilla ei voi näyttää."

Kameran etsimen läpi voidaan tutkia lähimetsän eläimiä, jääkauden jättämiä jälkiä, elinympäristöä, omaa identiteettiä – melkein mitä tahansa. Eräs seitsemäsluokkalainen oppilas toivoi, että historiantunnilla voisi kuvata videon omasta lapsuuden lempipaikastaan. Mikä väline sopisikaan tähän tarkoitukseen paremmin kuin elokuva?

Videokuvaus mahdollistaa myös työtapoja, jotka muuten ovat olleet vaikeasti sovellettavissa koulun arkeen, esimerkiksi yhteistoiminnallista oppimista. Kun tutustutaan oman kylän ammatteihin, ei koko luokan tarvitse ahtautua leipomoon tai kukkakauppaan. Riittää, että kukin ryhmä tekee vuorollaan aiheestaan videon ja esittelee sen muille.

Tällaisessa prosessissa oppilaat joutuvat hyvin syvällisesti käsittelemään toisaalta opiskeltavaa aihetta, toisaalta opiskeluvälineen ominaisuuksia. Mediakasvatus syntyy opetuksen sivutuotteena.

Elokuvakasvatus on valitettavasti opettanut, että elokuvakerronta on monimutkainen kuvakokojen, käsikirjoitusten, suojaviivojen ja leikkausohjelmistojen järjestelmä – vaikka yksinkertaisimmillaan se on punainen rec-nappula. Kun nappia painaa, se, mikä näkyy ruudulla, tallentuu. Paljon enempää ei opettajankaan tarvitse aluksi tietää.

Ajatus, että opettajista pitäisi täydennyskouluttaa median moniosaajia, on yksinkertaisesti väärä. Tarvittava osaaminen löytyy usein esimerkiksi kuvaamataidon opettajalta tai oppilailta.

Kouluille on silti tarjottava myös tukea. Kuntien tulisi palkata opettajien avuksi mediatukihenkilöitä, jotka voisivat auttaa paitsi teknisissä kysymyksissä myös opetuksen suunnittelussa. Näin opettajilla olisi mahdollisuus keskittyä siihen, minkä he – ja vain he – osaavat parhaiten: opettamiseen.

Tällä hetkellä tilanne on koulussa nurinkurinen: oppilaat osaavat kyllä käyttää (kännykkä)kameroita ja tuovat niitä myös kouluun, mutta niiden käyttöä rajoitetaan, koska käyttötarkoituksena on usein koulukiusaaminen. Kymmenen vuotta myöhemmin samat oppilaat ovat tekemässä tosi-tv-ohjelmaa.

Kulttuurimme on juuri niin laadukasta kuin siitä itse teemme. Amerikkalaisia on turha syyttää. Peruskoulu on kulttuurin vaalimisessa avainasemassa.

Jos koulussa kasvatetaan lapsia, jotka ottavat audiovisuaalisen median vakavasti ja pitävät sitä välineenä, jonka avulla he voivat ilmaista kaiken sen, mitä tärkeänä pitävät, näin myös tapahtuu. Muuten on vaarana, että kirjallisesta kulttuurista tulee sivistyksen ja tasa-arvon reservaatti, ja koko suuri audiovisuaalinen maailma jätetään markkinavoimien leikkikentäksi.

ISMO KIESILÄINEN

Kirjoittaja on medianomi AMK, joka työskentelee mediakasvatushankkeen tuottajana Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksessa.

OPM-raportti mediakasvatuksesta

Opetusministeriö on julkaissut ehdotuksen toimenpideohjelmaksi mediataitojen- ja osaamisen kehittämiseksi.

Koko julkaisu löytyy opetusministeriön sivuilta.

Tiivistelmässä todetaan seuraavaa:

Ehdotettu ohjelma sisältää viisi alaohjelmaa toimenpiteineen: 1) Innovatiivisten toimintatapojen vahvistaminen, 2) paikallisten oppimiskeskusten ja paikallisen yhteistyön kehittäminen, 3) verkostoitumisen ja informaation jakamisen vahvistaminen, 4) teknisen varustuksen ja materiaalien saatavuuden parantaminen ja 5) kehittämisyhteistyön parantaminen. Ohjelman lisäksi työryhmä ehdottaa opettajankoulutuksen kehittämiseksi ja mediakasvatuksen tutkimuksen vahvistamiseksi erilaisia toimenpiteitä. Toimenpiteet on kuvattu muistion luvussa 3.

Medialukutaito.Nyt!

MEDIALUKUTAITO.NYT – SEURAA KONFERENSSIA NETISSÄ

Pohjoismainen mediakasvatuksen konferenssi on loppuviikolla 10.-11.5. Mukana on parisataa osallistujaa 17 eri maasta. Pohjoismaat tulevat siis ylitetyksi varsin runsaasti.

Konferenssia voi seurata netistä Mediakasvatusseuran nettisivuilla. Tarkemmat ohjeet ja aikataulut päivitetään sivustolle www.mediakasvatus.fi/vasa konferenssiviikolla. Muista myös seurata konferenssiblogia osoitteessa www.medialiteracyinfo.blogspot.com

Konferenssin ohjelma on myös mediakasvatusseuran sivuilla, www.mediakasvatus.fi

Challenging Media

Challenging Media tarjoaa kymmenittäin videoita mediakasvatukseen ja medialukutaitoon. Materiaaleja on mediarepresentaatioista, sukupuolisuudesta, mainonnasta, demokratiasta, propagandasta, mediaväkivallasta ja monesta muusta aiheesta. Puhujina mm. Naomi Klein, Stuart Hall ja monet muut mediatutkijat.

Sivuston tekijät kuvaavat itsensä seuraavasti:

The Media Education Foundation produces and distributes video documentaries to encourage critical thinking and debate about the relationship between media ownership, commercial media content, and the democratic demand for free flows of information, diverse representations of ideas and people, and informed citizen participation.

Ks. Media Education Foundation

Listen to me -seminaarin saldoa

Videotivolin, Tampereen yliopiston mediakasvatushankkeen ja Opekon Listen to me -mediaseminaari järjestettiin 8. ja 9.3 2007 Tampereen yliopistolla. Seminaarissa käsiteltiin lasten ja nuorten mahdollisuudesta kertoa mediassa kipeistä asioista, sosiaalisista ongelmista, eriarvoisuudesta, mutta myös persoonallisia tarinoita arjesta.

Seminaarin aloitti dokumenttiohjaaja Angelo Loy, joka esitti mm. nairobilaisten katulasten omia kertomuksia omasta elämästään. Loyn yksi hanke oli slummitelevision pystyttäminen Nairobiin. "Afrikkalainen aapinen" puolestaan toi esiin lasten ja nuorten arkea, jossa törmäsivät maaseutu ja kaupunki, traditio ja nykyaika jne.

Varsin kiinnostavan näkökulman Loyn materiaaleihin toi tutkija Samuel Raunio, joka kertoi Planin tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin suomalaisnuorten tietoja kehitysmaista. Nuorten kehitysmaakuva on varsin stereotypinen ja vastaa valtamedian kehitysmaakuvaa. Tutkimuksesta lisää Planin sivuilla.

Antti Pelttari esitteli median tekemistä osaksi kouluarkea ja torstain pääti Jean Bitarin Säpinää Hakunilassa -dokumentti, joka kuvaa suomalaisnuorten ja maahanmuuttajien arkea koulun lomassa.

Perjantaiaamun aloitti Listen up! -organisaation tuottaja Austin Haerbele, joka pyrkii tuomaan yksilön tarinan kautta esille tuhansien tarinat. Esimerkiksi latinalaisessa Amerikassa yleinen köyhien kohtalo tulee esille tässä Ricardon tarinassa:

Unicefin Magic-projektin koordinoija Chris Schuepp kertoi puolestaan minuuttivideoista, joiden avulla mm. romaninuoret ovat voineet kertoa arjestaan tarinoita, jotka ovat heille tärkeitä, ja joissa oma ääni saadaan esille. Minuuttivideoita voi katsoa ja lähettää osoitteeseen: http://www.theoneminutesjr.org/

Myös suomalaisia minuttivideoita on tarjolla Ylen Superfarmissa.

Helen Ward ja Jane Crawford kertoivat Barnados-säätiön SECOS-projektista, jossa seksuaalisesti hyväksikäyteyt lapset ja nuoret pyrkivät voimaantumaan median avulla, kertomalla tarinoitaan julkisuuteen.

Lopuksi käytiin paneelikeskustelua suomalaisesta mediakasvatuksesta ja nuorten mahdollisuudesta osallistua mediaan.

Lapsilla ja nuorilla on omia tarinoita, joskus hyvinkin rankkoja, jotka eivät kovin helposti pääse mediassa esiin heidän itsensä kertomina. Aikuisten olisi kuitenkin syytä kuunnella myös lapsia ja nuoria. Maailma on myös heidän.

Lapset ja televisio

Legendaarisen dokumenttielokuvaohjaajan Godfrey Reggion herkkä EVIDENCE kertoo lapsista televisionkatsojina.

Vaalit ja mediakasvatus

Mistä maalisvaaleissa puhutaan ja kamppaillaan? No tietenkin mediasta. Ei arvoista, ei ideologiasta, ei hyvästä ei pahasta - vai puhutaanko sittenkin, mutta median varjolla? Vaalit osoittavat, että medialukutaidolle olisi sijaa laajemminkin. YouTubessa voi vielä nähdä SAK:n hyllytetyn videon.

Eduskunnan mediakasvatuskeskustelua

Syyskuussa 2006 käytiin eduskunnassa mediakasvatuskeskustelua Päivi Räsäsen (kd.) eduskuntakyselyn pohjalta ( KK 647/2006 vp - Päivi Räsänen /kd):

Lastensuojelun näkökulma mediakasvatuksessa

Eduskunnan puhemiehelle

Opetusministeriön käynnistämässä Mediamuffinssi-hankkeessa ja Stakesin varhaiskasvatuksen verkkopalvelu Varttuassa suositeltiin päiväkoti-ikäisille lapsille ikärajaltaan alle 7-vuotiailta kiellettyä elokuvaa. Suositusta muutettiin vasta mielenterveyden asiantuntijoiden tartuttua asiaan lehtihaastatteluissa. Ikärajaltaan K-15 elokuvaa Lilja 4-ever on suositeltu osana naiskaupan ja prostituution vastaista kasvatustyötä yläasteikäisille, joista suurin osa on alle 15-vuotiaita. Muitakin esimerkkejä on siitä, että julkisin varoin tuetuissa mediakasvatushankkeissa lainmukaisia, velvoittavia ikärajoja rikotaan. Tuoreessa Mediamuffinssi-materiaalissa neuvotaan kasvattajia käsittelemään lööppejä päivähoidossa tai koulussa mediakasvatuksen nimissä. Tämä ei ole lapsen oikeusturvan mukaista kasvatusta: kiinnostuksen kiinnittäminen lööppeihin ja/tai niiden konkreettinen esittäminen etenkin päivähoitoikäisille lisää lasten vaurioitumista mediasta.

Hallitusohjelman toimenpideluonnoksessa oli kyse juuri lasten suojelemisesta median vahingollisilta vaikutuksilta, mm. mediaväkivallalta. Miten tämänkaltaiset toimet edistävät hallitusohjelman toteutumista ja mikä yhteiskunnan taho on vastuussa verovaroin rahoitetun hankkeen lapsille ja perheille koituneista haitoista?

Asiantuntevaan mediakasvatukseen kuuluu lasten ja nuorten mielenterveyden huomioon ottaminen sekä lainmukaisten rajoitusten seuraaminen. Verovaroin tuotettujen hankkeiden tulee kestää myös mielenterveysasiantuntijoiden arviointi. Laillistettujen mielenterveyden ammattilaisten asiantuntemus olisi otettava huomioon jo mediakasvatuksen suunnittelussa, eikä lastensuojelua tulisi vähätellä. Lasten- ja nuortenpsykiatrian asiantuntijoiden huoli haitoista luokitellaan helposti turhaksi pelon lietsonnaksi. Mediakasvatus ei yksinään riitä suojelemaan lapsia median haitoilta. Tarvitaan yhteiskunnan asettamia rajoja ja niiden noudattamista.

Vastuullinen mediakasvatus ei ole myöskään mahdollista, ellei ole terveydenhuollollista asiantuntemusta haittavaikutuksista. Väkivalta- ja kauhuelokuvien tai pelien ja suositusikärajojen rikkomisen haitallisista mielenterveysvaikutuksista on tietoa, mutta se näyttää puuttuvan näiden hankkeiden johdosta ja koordinoinnista. Opetusministeriössä ja sen mediakasvatusprojekteissa tarvitaan median haitallisten mielenterveysvaikutusten asiantuntijuutta. Opetusministeriön mediakasvatuksen työryhmässä täytyy olla edustettuna lasten mielenterveys- ja vahingollisuusasiantuntemus.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko hallitus panostaa median haitallisten mielenterveysvaikutusten asiantuntijuuden saamiseksi opetusministeriöön ja/tai mediakasvatushankkeisiin hallitusohjelman todelliseksi toteuttamiseksi ja

millaisiin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä mediakasvatuksen valtakunnallisten ohjeiden luomiseksi?

Helsingissä 5 päivänä syyskuuta 2006

Päivi Räsänen /kd

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Päivi Räsäsen /kd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 647/2006 vp:

Aikooko hallitus panostaa median haitallisten mielenterveysvaikutusten asiantuntijuuden saamiseksi opetusministeriöön ja/tai mediakasvatushankkeisiin hallitusohjelman todelliseksi toteuttamiseksi ja

millaisiin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä mediakasvatuksen valtakunnallisten ohjeiden luomiseksi?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Mediaintensiivisessä yhteiskunnassa tarvitaan sekä suojelullisia että edistäviä toimia. Merkittävä osa alaikäisten suojelutoimista perustuu lainsäädäntöön. Kuvaohjelmien tarkastamisesta annettu laki (775/2000 ) tuli voimaan 1.1.2001. Lain keskeinen lähtökohta on alaikäisten suojelu heidän kehitystään haittaavalta aineistolta. Opetusministeriön alainen Valtion elokuvatarkastamo toteuttaa laissa säädetyt toimenpiteet, joista tärkeimmät ovat kuvaohjelmien ennakkotarkastus ja ohjelmien rekisteröinti. Elokuvatarkastamon tarkastajien kelpoisehtona on perehtyneisyys lasten kehitykseen. Samoin valituselimenä toimivan Valtion elokuvalautakunnan jäsenistä osan on oltava perehtyneitä lasten kehitystä koskeviin kysymyksiin.

Opetusministeriö valmistelee parhaillaan hallituksen esitystä eduskunnalle kuvaohjelmien tarkastamisesta annetun lain ikärajojen muuttamisesta. Ehdotettu uusi 13-vuoden ikäraja parantaa tarkastusviranomaisen mahdollisuutta oikean ikärajan asettamiselle.

Opetusministeriössä on valmisteilla Valtion elokuvatarkastamon tehtävien laajentaminen koskemaan nykyisten tehtävien lisäksi tiedottamista, mediakasvatusta ja tutkimusta.

Nykyisen hallituksen ohjelman mukaisesti opetusministeriössä on laadittu toimintaohjelmaluonnos lapsille suunnatun mediaväkivallan vähentämiseksi (Mediaväkivalta.Lapset ja media. Opetusministeriön monisteita 2004:10). Valmistelu perustui laajaan kuulemiskierrokseen, johon osallistui kymmeniä tahoja, muun muassa lastensuojelujärjestöjä, media-alan edustajia, viranomaistahoja sekä tutkijoita. Lasten kehitystä koskeva asiantuntemus tuli vahvasti esille kuulemisissa. Toimintaohjelmaluonnoksesta järjestettiin kaikille avoin lausuntokierros.

Lausuntokierroksen pohjalta opetusministeriö käynnisti vuonna 2005 Lapset ja media -toimintaohjelman osana konkreettisia hankkeita, jotka ovat luonteeltaan sekä edistäviä että suojelullisia. "Mediamuffinssi"-hankkeen tavoitteena on vaikuttaa lasten median käyttöön ja lisätä lasten mediataitoja. Kohderyhmänä ovat alle 8-vuotiaat lapset ja muun muassa päiväkodeissa ja koulujen ilta- ja aamupäivätoiminnassa heidän kanssaan toimivat aikuiset. Opetusministeriö ei itse toteuta henketta, vaan keskeiset toimijat ovat järjestöt (Kerhokeskus, Koulukino ja Mediakasvatusseura Metka), joilla on kokemusta ja asiantuntemusta mediakasvatuksen, kasvatuksen ja lasten kehityksen alueilta. Hankkeessa on mukana myös suuri joukko muita toimijoita, kuten mediakasvatuksen, kasvatuksen ja lastensuojelun viranomaisia ja organisaatioita. "Mediamuffinssi" -materiaalin suunnittelussa ja käytännön toteutuksessa on käytetty lukuisia ulkopuolisia asiantuntijoita. Opetusministeriö on lisäksi käynnistänyt hankkeen toteuttamisen eri vaiheita koskevan tieteellisen tutkimuksen, johon osallistuu tutkijoita Tampereen ja Jyväskylän yliopistoista. Tutkimuksen tuloksia hyödynnetään jatkossa hankkeen edetessä.

Eräänä suojelullisena toimena lasten ja nuorten turvallisemman mediaympäristön luomiseksi opetusministeriö julkaisi helmikuussa 2006 "Turvallisten sisältöjen valikointi ja arviointi" -selvityksen, joka antaa tietoa kunnille, kouluille, kirjastoille ja kotitalouksille Internetin suodatin- ja estojärjestelmistä, joiden avulla lapsia ja nuoria voidaan estää joutumasta kohtaamaan kehitystasolleen haitallisia verkkosisältöjä.

Opetusministeriö asetti 8.2.2006 työryhmän, jonka tehtävänä on laatia ehdotus mediataitojen ja -osaamisen kehittämisen toimenpideohjelmaksi osana kansalais- ja tietoyhteiskuntataitojen edistämistä. Toimenpideohjelma keskittyy mediakasvatukseen esi- ja perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa sekä ammatillisten opintojen yhteisinä painotuksina. Työryhmä ottaa työssään huomioon myös näiden alojen opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen kehittämistarpeet.

Opetusministeriön työryhmässä "Mediataitojen ja -osaamisen kehittämisen toimenpideohjelma" on ollut lastensuojelullinen näkökulma esillä. Viimeksi asiantuntijana kuultiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tunne-projektin asiantuntijaa turvallisesta mediankäytöstä. Työryhmässä on mietitty liiton ja projektin kokemuksista nousevia toimenpiteitä. Työryhmässä on seurattu lastensuojelullisesta näkökulmasta ja mediatraumoista käytyä keskustelua ja tutustuttu mediatrauma-asiantuntijoiden uusiin kirjoihin. Työryhmässä on mahdollista kuulla vielä erityistä "haitallisten mielenterveysvaikutusten asiantuntijaa".

Työryhmän työskentelyssä on lastensuojelullinen näkökulma ollut koko ajan esillä. Työryhmän raportissa aiotaan käsitellä monipuolisesti mediakasvatuksen ja -osaamisen ongelmia ja kasvattajien huolia median vaaroista. Työryhmän työ jatkuu tammikuun 2007 loppuun, ja loppuraporttiin tulee toimenpide-ehdotuksia.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2006

Kulttuuriministeri Tanja Saarela

Listen to me

Videotivolin, Tampereen yliopiston mediakasvatushankkeen ja Opekon mediaseminaarin ohjelma on päivitetty 23.3. 2007:

LISTEN TO ME – NUORILLA ON ASIAA

–MEDIASEMINAARI 8.-9.3.2007

Tampereella järjestetään 8. – 9.3 2007 mediaseminaari Listen to me – nuorilla on asiaa. Seminaari on tarkoitettu kaikille yhteiskunnallisista asioista ja mediakasvatuksesta kiinnostuneille, opettajille sekä muille lasten ja nuorten kanssa työskenteleville.

Tampereen yliopistossa Väinö Linna-salissa ja elokuvateatteri Niagarassa 8.-9.3.2007 pidettävässä seminaarissa sekä kotimaiset että ulkomaiset puhujat kertovat, kuinka lapsia ja nuoria innostetaan kansalaisvaikuttamiseen. Puhujat kertovat, millaisia kokemuksia nuorilla on ollut osallistuessaan median maailmaan eri projekteja tehdessään.

Seminaariin ilmoittautuminen 20.2.2007 mennessä. Seminaari on ILMAINEN.

Ilmoittautumislomake, ohjelma sekä lisätietoja löytyy osoitteesta: www.videotivoli.fi

Seminaari on kaksikielinen (suomi & englanti) – ei tulkkausta

Seminaarin järjestää Videotivoli festivaalin yhdessä Tampereen yliopiston ja Opekon kanssa.

Torstai 8.3. 2007

9.30 Ilmoittautuminen + Hanna Karppinen (Dvoted-esittely)

10.00 Angelo Loy (African Medical & Research Foundation, elokuvaohjaaja, Italia): Kuinka nuoret saadaan kertomaan elämänkokemuksistaan videokameralle (eng.)

11.30 Samuel Raunio (assistentti, Jyväskylän yliopisto): Nuorten aktivointi mukaan median kehitysmaakeskusteluun

12.15 Lounas

13.15-14.00 Antti Pelttari (Kulttuuriyrittäjyyden lehtori, HUMAK): Mediataidot osaksi koulun arkea

14.30-16.00 Jean Bitar (Bitar Films, dokumenttielokuvaohjaaja): Nuorten kokemukset Säpinää Hakunilassa –dokumenttielokuvan teossa (Niagarassa)

16.00-16.30 Videotivoliesitys (Niagarassa)

Perjantai 9.3.2007

9.30 Austin Haerbele (Listen up!, tuottaja, ohjaaja, USA): “Yhden kokemuksesta monien kokemus” – nuorten persoonallinen kerronta (eng.)

11.00 Chris Shuepp (mediakasvattaja, Magic-projektin koordinoija, Unicef, Saksa): Projektien kautta tiedostavaksi median kuluttajaksi (eng.)

12.15 Lounas

13.15 Helen Ward (Jack Drum Arts, dokumenttielokuvaohjaaja, UK) & Jane Crawford (Daisy Arts, dokumenttielokuvaohjaaja, UK): ”Näkymätön elämä, voimakas ääni” – kuinka media voi tukea nuoria, jotka ovat joutuneet kokemaan seksuaalista hyväksikäyttöä (eng.)

14.15 Kahvi

15.00-16.0 Paneelikeskustelu:

Reijo Kupiainen (puheenjohtaja, mediakasvatuksen yliassistentti Tampereen yliopisto)

Maikki Kantola (mediapedagogi)

Sirkku Kotilainen (dosentti Jyväskylän yliopisto, Mediakasvatuseuran pj)

Minna Lindroos (tuottaja, YLE)

Linda Haapanen (opiskelija)

Blogi jatkaa...

Mediakasvatusblogi on ollut jäässä niin kuin pääkin. Ei silti ettäkö pää olisi sulanut, mutta jatketaan taas bloggailua mediakasvatuksen asioista. Kaikenlaista on ilmassa, kuten tämä Listen to me - seminaari, jonne vielä voi ilmoittautua:

http://www.videotivoli.fi/2007/seminaari.htm

43 tuntia mediaa??

Aamulehden kolumnisti Jyrki Lehtola viittasi kolumnissaan 4.11. 2006 amerikkalaiseen tutkimukseen mediankäytöstä. Lehtola tulkitsi tutkimusta niin, että amerikkalaiset käyttäisivät 43 tuntia vuorokaudessa mediaan!! Tämä luku on tullut nyt vastaan muuallakin.

43 tuntia mediaa vuorokaudessa ei kuitenkaan pidä paikkansa. Kyseessä on Yahoon ja OMD:n tekemä kansainvälinen tutkimus median käytöstä, josta varsinkin amerikkalaisten osuutta on uutisoitu. Uutinen löytyy täältä.

Tuo puhuttu 43 tuntia pitää sisällään kaiken vuorokautisen aktiviteetin, myös nukkumisen. Ei siis vain median käyttöä. 43 tuntinen vuorokausi tosin rakentuu päällekkäisistä toiminnoista, joissa medialla on tärkeä sija. Asiasta uutisoitiin näin:

How jam-packed is daily family life? The Yahoo!/OMD study shows the power of multi-tasking in extending the typical day's activities beyond 24 hours. In the U.S., respondents listed, on average, a total of more than 43 hours of daily activities, including time spent sleeping, working, commuting, as well as technology/media-based activities such as emailing, using an MP3 player, text messaging, and watching TV. Examples of the average time reported for general versus technology activities per day are listed below:

General activities / Technology, media activities
Spending time with family 4.5 hours / Using the Internet 3.6 hours
Working 6.4 hours / Watching TV 2.5 hours
Commuting 1.2 hours / Using instant messenger 1 hour
Spending time with friends 1.5 hours / Emailing 1.2 hours
Listening to radio 1.3 hours


The following survey results highlight how families increasingly rely on technology:

It means so much to stay in touch. Technology has dramatically expanded the ability of families to communicate, and today's younger generation cannot imagine life without pervasive technology. More than half (55 percent) of survey respondents age 18-34 agreed that without technology they "wouldn't be able to stay in touch with friends and family." More than a third in the 18-34 age group said their social lives would suffer without technology (34 percent) and that technology enabled them to overcome shyness (36 percent).

Kaiken kaikkiaan tuloksena hypetettiin teknologian siunauksellisuutta asioiden hoidossa: teknologia ei vie meitä, vaan me käytämme teknologiaa omiin tarpeisiimme!

Näinköhän yksinkertaista se on? Joka tapauksessa tutkimuksessa mainittu perhe 2.0 on varsin mediateknologiasidonnainen hybridi ihmisiä ja koneita.

Mediamuffinssiraportti

Julkaisimme raportin alle 8-vuotiaille suunnattusta Mediamuffinssi-mediakasvatuskokeilusta.

Raportin päätulokseksi saatiin, että lasten mediankäyttö ja mediakasvatus tulivat näkyviksi osallistujille. Sekä lapset että aikuiset alkoivat pilotin aikana pohtia sopivan ja ei-sopivan mediankäytön rajoja. Ohjaajille selkiytyi pilotin aikana, että mediaa voidaan pitää myös kasvatuksen resurssina eikä pelkästään uhkana lapsuudelle. Ohjaajat tulivat myös tietoisiksi mediakasvatuksesta entistä suunnitelmallisempana kasvatustyönä.

Aineistosta erottuu sekä lasten että ohjaajien keskuudessa erilaisia ryhmiä sen suhteen, mitä pilotissa on eniten opittu. Esimerkiksi lasten haastatteluryhmät voidaan jakaa neljään tyyppiin suhteessa Mediamuffinssiin: 1) oppimismyönteiset lapset, 2) reflektoivat ja ilmiötä ironisoivat lapset, 3) mediakasvatusta uhmaavat lapset ja 4) mediakasvatuksesta osattomiksi jäävät lapset.

Raportin toteutti Journalismin tutkimusyksikkö Tampereen yliopistosta. Raportti on saatavana www-muodossa: http://www.uta.fi/jourtutkimus/Muffinssi%20verkkoon.pdf

Raportin kirjoittivat Reijo Kupiainen, Hanna Niinistö, Kirsi Pohjola ja Sirkku Kotilainen.

Kysely medialukutaidosta

Euroopan komission Suomen edustusto kirjoittaa:

Mitä haluaisitte sanoa medialukutaidosta?

Medialukutaito on nykyään yhtä tärkeää aktiiviselle kansalaiselle kuin lukutaito
1800-luvun alussa, kuten tietoyhteiskunnasta vastaava komissaari Viviane Reding sanoo. Uuden tieto- ja viestintäteknologian julkaisu- ja viestintäkynnys on madaltunut, ja samalla kyvystä arvioida mediasisällön todellista arvoa on tullut tärkeä aktiivisen kansalaisuuden ja demokratian edellytys.

Komissio on avannut kyselyselvityksen digitaaliteknologioihin liittyvästä medialukutaidosta sekä kaupallisen viestinnän, audiovisuaalisen sisällön ja Internetin koetelluista hyvistä käytännöistä. Selvityksen tulokset ja komission jatkoehdotukset esitetään vuonna 2007 julkaistavassa tiedonannossa. Kyselyyn voi vastata 15. joulukuuta 2006 asti.

Selvitykseen osallistuu komission kokoama medialukutaidon asiantuntijaryhmä, johin kuuluu mm. Tampereen yliopiston mediakasvatuksen professori Tapio Varis.

Tiedote: IP/06/1326
<http://europa.eu.int/rapid/pressReleasesAction.do?reference=IP/06/1326>

Lue lisää komission toimista medialukutaidon saralla
<http://ec.europa.eu/comm/avpolicy/media_literacy/index_en.htm>

European Charter for Media Literacy

Euroopan unioinin medialukutaidon peruskirja on julkaistu ja sen voi halutessaan allekirjoittaa osoitteessa http://www.euromedialiteracy.eu/index.php?Pg=charter

Peruskirja esitetään sivuilla seuraavasti:


[Name of organisation] is committed to the aims and principles set out below for the better advocacy and development of media literacy in Europe.

1) We make a commitment to:

Raise public understanding and awareness of media literacy, in relation to the media of communication, information and expression;

Advocate the importance of media literacy in the development of educational, cultural, political, social and economic policy;

Support the principle that every European citizen of any age should have opportunities, in both formal and informal education, to develop the skills and knowledge necessary to increase their enjoyment, understanding and exploration of the media.

2) We believe that media literate people should be able to:

* Use media technologies effectively to access, store, retrieve and share content to meet their individual and community needs and interests;
* Gain access to, and make informed choices about, a wide range of media forms and content from different cultural and institutional sources;
* Understand how and why media content is produced;
* Analyse critically the techniques, languages and conventions used by the media, and the messages they convey;
* Use media creatively to express and communicate ideas, information and opinions;
* Identify, and avoid or challenge, media content and services that may be unsolicited, offensive or harmful;
* Make effective use of media in the exercise of their democratic rights and civic responsibilities.

3) We will contribute to the development of a media literate European population by offering, or enabling others to offer, opportunities for people to:

* Broaden their experience of different kinds of media form and content;
* Develop critical skills in analysing and assessing the media;
* Develop creative skills in using media for expression and communication, and participation in public debate.

4) We pledge to support or participate in research that will identify and develop:

* Better understanding of what it is to be media literate;
* Effective and sustainable pedagogy for media literacy;
* Transferable evaluative methods and assessment criteria for media literacy.

5) We agree to undertake, or enable others to undertake, the following:

* Build links with other signatories and contribute to the growth of a European network for media literacy;
* Identify and share evidence of the outcomes of media literacy initiatives which we undertake or are associated with;

* Work to make content legally available to be used for media education purposes.

Mediakasvatuskirje 2.10.

Videotivoli

Tampereen elokuvajuhlat ja Pirkanmaan elokuvakeskus järjestävät jälleen videotapahtuman lapsille ja nuorille Tampereen lyhytelokuvajuhlien yhteydessä. Viime vuonna Videotivoli sai yli 600 lasten tekemää filmiä kaikkialta maailmasta. Videotivolin tarkoitus on antaa lapsille ja nuorille mahdollisuus esittää töitään julkisuudessa ilman kilpailua.

Osallistu nyt!!!!

Nyt on aika pakata video kuoreen, täyttää ilmoittautumislomake ja lähettää työsi Videotivoliin. Töiden viimeinen lähetyspäivä, 30.10.2006.

Aihe ja tyyli on vapaa
Kesto alle 10 minuuttia.
Osallistujien syntymävuosi 1991 tai sen jälkeen.
Deadline 30.10.2006.
Säännöt ja ilmoittautumislomakkeen löydät nettisivultamme www.videotivoli.fi.


Videotivoli
Pirkanmaan Elokuvakeskus ry
P.O. BOX 432, 33101 Tampere,Finland
videotivoli@videotivoli.fi

Tel. +358 - (0)3 - 222 6236
Mob. +358 - (0)40 - 5074487
fax. +358 - (0)3 - 222 6525

--------------------------------------------------------------------------

Mikä on mesettämisen mieli ja habbottamisen tarkoitus?
Tampereella pohditaan nuorison mediakulttuureja kasvattajan näkökulmasta

Mitä lapset ja nuoret tekevät, kun he mesettävät, habbottavat tai irkkaavat? Opetusalan koulutuskeskus Opeko järjestää Tampereen Mindtrek-viikon yhteydessä seminaarin, jossa kysymyksiä tarkastellaan aikuisen ja kasvattajan näkökulmasta. Seminaari on osa Mindtrek-tapahtuman (6.–11.11.) mediakasvatusaiheista Mediaseikkailu-päivää. Seminaari Mediavälitteiset nuorisokulttuurit on myös osa Tampereella kasvattajille järjestettävää samannimistä valtakunnallista koulutusohjelmaa (6.11.2006–26.1.2007), jossa mietitään, miten nuorison viestintäkulttuureja voitaisiin hyödyntää pedagogisesti nykyopetuksessa.

Tiistaina 7.11. pidettävässä seminaarissa kysytään, millaisia mahdollisuuksia ja uhkia mediavälitteisiin nuorisokulttuureihin sisältyy. Nuorisotutkija Kari Paakkunainen Helsingin yliopistosta selvittää, millaisilla tavoilla mediankäyttö liittyy uusiin nuorisokulttuureihin. Tampereen yliopiston professori, pelitutkija Frans Mäyrä luo katsausta pelimaailmoihin, joissa koululaiset viettävät aikaansa mutta joiden potentiaalia ei ole juurikaan käytetty hyväksi opetuksessa. Elokuvatarkastaja, psykologi Hanna Hapon aiheena on kysymys, miten nuoria voi suojella median haitallisilta vaikutuksilta. Psykologian tohtori, Jyväskylän yliopiston viestintäpäällikkö Anu Mustonen arvioi, millaista aikuisen läsnäoloa nuoret tarvitsevat liikkuessaan nettimaailmassa, jossa yhteinen kanssakäyminen saa joskus ikäviäkin muotoja.

Opetushallituksen rahoittama koulutusohjelma jatkaa siitä, mihin seminaari jää: se pyrkii tekemään nuorten osallistumisen maailmaa aikuisille ymmärrettäväksi ja avaamaan käytännön näkökulmia nykyteknologioihin. Nuoret hyödyntävät verkossa usein varsin kehittyneitä viestinnän ja tiedonkäsittelyn tapoja: esimerkiksi Messenger-ohjelmaa voi käyttää läksyjenluvun tukena, ja keskustelupalstoilla tehtäviä on mahdollista pohtia yhdessä. Opetus rakennetaan kuitenkin usein näistä malleista ja taidoista irralliseksi. Koulutuksessa kysytäänkin, miten luokkaopetus ja nuorten mediamaailma voisivat lähentyä toisiaan yhteisten tarttumapintojen kautta.

Koulutusohjelman aikana ääneen pääsevät myös nuoret itse. Nuoret kouluttajat jakavat 25.1.2007 kokemuksiaan virtuaalikäyttäytymisestään ja mediankäyttötavoistaan, jotka itse asiassa toteuttavat ”sosiokonstruktivistista oppimisnäkemystä” ja ”kaksisuuntaista sosialisaatiota” ilman, että pedagogit ovat asiaa edistäneet. Koulutusohjelman lopputuloksena verkkoon syntyy julkinen web-sivu, johon sisältyy opettajille suunnattu wikipedia nuorten mediamaailman ilmiöistä. Sivuston on tarkoitus jäädä elämään koulutuksen jälkeen sekä tarjota vinkkejä ja virikkeitä peruskoulujen opetukseen.

Mediavälitteisten nuorisokulttuurien seminaari tiistaina 7.11.2006 kello 9–17. Mediamuseo Rupriikki, Väinö Linnan aukio 13 (Finlaysonin alue), Tampere. Koulutusohjelman ensimmäinen jakso 6.–7.11.2006 ja toinen jakso 25.–26.1.2007 Tampereella. Koulutukseen osallistuu 20 opettajaa, joita on mahdollista haastatella.

Lisätietoja:

Suunnittelija Marko Lahtinen
Opetusalan koulutuskeskus Opeko
03-848 0232, 050–911 9450
marko.lahtinen@opeko.fi
www.opeko.fi

www.opeko.fi/mediaseikkailu

Lasten mediakasvatuksesta

YLE1:n Julkinen sana -ohjelmasarjassa käytiin syyskuun alussa keskustelua lasten mediakasvatuksesta. Anna-Liisa Haavikon toimittamassa ohjelmassa haastatellaan erityisesti toimittajaa ja kirjailijaa Unna Lehtipuuta, joka julkaisi keväällä kirjan Ruuturitari ja digidonna.

Toimittajan tyylillä journalistisesti mediatutkimuksia ja haastatteluja luotaava kirja tuo tietoa perusasioista mediakasvatuksesta, usein ohjeiden muodossa. Kirjan lukijakunnaksi on selvästi hahmotettu vanhemmat, jotka ovat hieman ymmällään lasten mediasuhteista. Teoksessa ei erityisemmin moralisoida, mutta mediaturvallisuus on tärkeällä sijalla. Lukuisat mediakasvatukseen periytyneet metaforat loistavat, kuten ikuinen puhe rengistä ja isännästä ja montaa muutakin mediasoppaa ja media-annosta siinä hämmennellään.

Hämmentävää nykyisessä mediakeskustelussa onkin mediasanan täydellinen irtautuminen kaikesta konkreettisesta metaforaksi, jolla ei ole enää mitään tekemistä yhteiskunnan tai kulttuurin kanssa. Lehtipuun kirjassa tätä korostaa erityisesti se, että sellainen asia kuin kirja yleensä on määritetty median ulkopuolelle. Näin luodaan uudelleen kulttuurisia kuiluja. David Buckingham on aikoinaan varoittanut mediakasvatuksen helposti ajautuvan mestaroimaan asioita. Tältä pitäisi välttyä.

Haavikon toimittamassa "Ruudusta kurkkaa mörkö" -ohjelmassa keskustellaan asioista kirjaa laajemminkin ja se toimiikin mainiona johdantona lasten mediasuhteiden ja mediakasvatuksen pohtimiseen. Ohjelma on ladattavissa netistä osoitteesta:
http://www.yleradio1.fi/yhteiskunta/julkinensana/

Totuus uusien medioiden aikana

Smash Asem! -tapaus näyttää osoittavan Suomessa uutta tiedottamisen aikakautta. Heti Kiasma-tapahtuman jälkeen poliisi järjesti perinteisen pompöösin tiedotustilaisuuden, jolla pyrittiin merkityksellistämään tapahtumat yhdestä näkökulmasta ja virallisella tavalla. Perinteisesti tiedotusvälineiden, kuten lehdistön tehtävä olisi ollut välittää tämä tieto julkisuuteen. Poliisilta kuitenkin unohtui, että nykyisen blogosfäärin aikana totuudesta voidaan käydä julkisuudessa kamppailua entistä avoimemmin. Virallista tarinaa vastaan asetuu joukko blogosfäärin tarinoita, osa silminnäkijöiden, osa muiden kommentoijien. Smash Asem! osoittaa ennen kaikkea sen, että totuus ei ole yksinkertainen – ei ainakaan virallinen totuus. Sen sijaan tieto tapahtumista rakentuu monista tarinoista, tarinoiden verkosta, joita voimme lukea blogeista, kolumneista ja keskustelupalstoilta.

Smash Asem! osoittaa myös tarvetta uusiin lukutaitoihin. Henkilokohtainen tulkinta asioista ei synny yhden tiedotteen perusteella, vaan monien tarinoiden kiasmasta. Tiedonvälitys on hajautunut ja tietoa tuottavat sekä sekä viranomaiset, journalistit että sosiaalisten medioiden verkostot. Tiedon rakentuminen edellyttää näin kriittistä ja punnitsevaa otetta, jossa on mahdollisuus kuunnella eri näkökulmia, katsoa videomateriaaleja ja kuvia ja lopulta luoda oma käsitys asiasta. Tiedonvälitys on siis sosiaalisten medioiden käytön myötä saamassa demokraattisempia piirteitä. Nyt olisi vain kannustettava ihmisiä luomaan oma käsityksensä eri lähteitä seuraamalla, myös niistä vaihtoehtoisia.

Päätoimittaja ja toisinajattelija Matti Apunen valitteli kuitenkin Aamulehden Kronikassa 16.9. että poliisi hävisi tiedotussodan "mellakoitsijoille". Apunen olisi kaivannut samanlaista otetta kuin armeija käyttää (ideaalina ilmeisesti Venäjän tai USA:n armeijan tiedotus): yksi tieto ja yksi totuus.

Nyt on vaan niin, että informaation jakelu ei ollut kahden kauppaa, vaan paikalla olleet ihmiset ja uudet mediat mahdollistivat tapahtumien valokuvian, videomateriaalin ja näkökulmien jakamisen niin että jokainen voi itse tehdä johtopäätöksensä tapahtumista. Onneksi näin.

Wikipediassa käydään nyt vääntöä siitä säilytetäänkö tällä hetkellä tapahtumista kertova artikkeli: http://fi.wikipedia.org/wiki/Smash_Asem

Mikä siis on totuus?

Yllä oleva kuva: Tuukka Ylä-Anttila: http://www.flickr.com/photos/tya1708/239059856/in/set-72157594277259536/


Googlesta Smash Asem -haulla löytyy yli 200 000 osumaa!

Lapsilta kielletty - Lasta suojaava mediakasvatus -koulutuspäivä 29.9.2006

Kouluttajina toimivat elokuvatarkastaja, luokanopettaja Minna
Mäkelä-Rönnholm sekä lastenpsykologi ja psykoterapeutti Riitta Martsola.
Päivän lähtökohtana on lasten terveyden edistäminen ja mahdollisten
haittojen ennaltaehkäisy sekä tietouden lisääminen lasten ja nuorten
väärinkäytöistä medioissa esimerkiksi nettikiusaamisesta.
Aamupäivällä Minna Mäkelä-Rönnholm kertoo teemoista: lasta suojaava
mediakasvatus ja miten lasta suojaavaa mediakasvatusta toteutetaan?
Iltapäivällä Riitta Martsola jatkaa teemoilla: media ja lapsen
mielenterveys, lapset ja median väärinkäyttö (kiusaaminen mediassa).

Koulutuspäivään viimeinen ilmoittautumispäivä on 22.9.2006

lisätietoja www.sjoki.uta.fi

Yhteyshenkilö
Taina Hietamäki
Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus
Seinäjoen toimipaikka
puh. 06- 421 1417, 050 359 7962
taina.hietamaki@sjoki.uta.fi

Nuoret, media ja kehitysmaat -ohjelma

Nuoret, media ja kehitysmaat -tutkimuksen julkistamistilaisuus

Plan Suomi Säätiö julkaisee yhdessä Jyväskylän yliopiston kanssa ”Nuoret, media, kehitysmaat” -tutkimuksen torstaina 21.9.2006 kello 9.30 VR:n kokoustiloissa (Rautatientori 1 C, Helsinki).
Toivotamme Sinut lämpimästi tervetulleeksi tilaisuuteen. Julkistamistilaisuus on tarkoitettu kaikille mediakasvatuksesta kiinnostuneille tai sen parissa työskenteleville.
Tilaisuudessa tutkija Samuel Raunio kertoo tutkimuksen tuloksista. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää nuorten mediakäyttäytymistä sekä löytää uusia tapoja raportoida kehitysmaista niin, että nuorten mediankäyttäjien tarpeet ja toiveet täytetään ja että kehitysmaita koskevat uutiset saavat heidät osallistumaan entistä aktiivisemmin kehitysasioista käytävään keskusteluun. Tutkimus on toteutettu ulkoasiainministeriön kehityspoliittisen osaston tuella.
Aamupäivän ohjelma:
9.30 Aamukahvi
10.00 Julkistamistilaisuuden avaus
- päätoimittaja Reetta Meriläinen, Helsingin Sanomat
10.10 Nuoret, media ja kehitysmaat
- tutkija Samuel Raunio, viestintätieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto
10.30 Kommenttipuheenvuorot
Kaikki on netissä totta!
- Senior Partner, Petri Rajamäki, Learnpoint Oy
Mahtuuko kehitysmaa-arki nuortenlehtiin?
- päätoimittaja Katja Ståhl, Suosikki

Nuoret, mediakasvatus ja koulun haasteet
- Juska Rantanen, mediakasvattaja, Lasten ja Nuorten Kulttuurikeskus, Hämeenlinna
Keskustelu
11.45 Tilaisuuden päätös
- apulaisosastopäällikkö Christian Sundgren, viestintä- ja kulttuuriosasto, ulkoasiainministeriö

Ilmoittautumiset sähköpostitse kotimaa@plan.fi tai puhelimitse Netta Ylilammi, Plan Suomi Säätiö, puh (09) 6869 8062 viimeistään perjantaina 15.9.
Plan on kehitysyhteistyöjärjestö, jonka tavoitteena on parantaa kehitysmaiden lasten elämänlaatua pysyvästi. Plan tekee myös työtä lapsen oikeuksien toteutumiseksi tavalla, joka yhdistää ihmisiä yli kulttuurirajojen. Kehitysmaiden yhteisöt, myös lapset, toimivat hankkeiden aktiivisina suunnittelijoina ja toteuttajina Planin tuella. Planin työn pääasiallisia rahoittajia ovat yksityiset, kummitoiminnassa mukana olevat henkilöt. Tärkeitä rahoittajia ovat myös ulkoasiainministeriö sekä yritykset. Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton Plan perustettiin 1937 ja Suomessa toiminta alkoi 1998. Plan toimii yhteensä 62 maassa. Lisätietoja: www.plan.fi

Tasohyppelyä pelimaailmassa

Opettajille, opiskelijoille, taidekasvattajille, lasten ja nuorten kanssa

työskenteleville suunnattu tietokone- ja nettipeleihin liittyvät

seminaari 2.10.2006 Porissa.

Tasohyppelyä* pelimaailmassa

02.10.2006

Porin Yliopistokeskus, Auditorio 125 / Pori

Tasohyppelyä pelimaailmassa -seminaari pureutuu

asiantuntijaesitelmineen ja käytännön esimerkkeineen lasten ja

nuorten mediakäyttöä koskeviin kysymyksiin. Seminaarissa

käsitellään tietokonepelaamiseen liittyviä asioita ja valotetaan

Internetin maailmaa mediakasvatuksellisesta näkökulmasta.

* Tasohyppelyt ovat pelejä, joissa pelihahmo hyppii pelimaailmassa,

joka koostuu yleensä eri korkeuksilla olevista tasoista. Pelissä on

yleensä tarkoitus

edetä eteenpäin vihollisia vältellen ja mahdollisesti myös esineitä

keräillen ja ongelmia ratkaisten.

Ohjelma

10.00 Seminaarin avaus Porin lastenkulttuurikeskus ? Satakunnan

lastenkulttuuriverkoston toiminnanjohtaja Päivi Setälä

10.15 Mediasosiologi, FT Annikka Suoninen: Kaikki pelaa? Nuori

Suomi mediamaailmassa.

Kommenttipuheenvuoro digitaalisen kulttuurin professori, FT

Jaakko Suominen

11.15 Digitaalisen kulttuurin opiskelija Pauliina Tuomi: 2000-luvun

televisiojätettä?

- Interaktiiviset tv:n mobiilipelit ilmiönä

11.45 Digitaalisen kulttuurin jatko-opiskelija, FM Pirita Ihamäki &

digitaalisen kulttuurin assistentti, FM Riikka Turtiainen: Satusuunnistusta - Lodjaus mediakasvatuksen välineenä

12.15 Lounas omakustanteisesti

13.00 TkT, kansanedustaja Jyrki J.J. Kasvi: Uusi sosiaalinen

pääoma ? Kun WoW- klaanin johtaminen katsotaan eduksi

työhönotossa

Kommenttipuheenvuoro digitaalisen kulttuurin lehtori, FT

Petri Saarikoski

14.00 Lasten paneeli

14.20 Loppusanat mediatuotannon professori Marjo Mäenpää

Siirtyminen Satakunnan Museoon

15.00 Opastettu tutustuminen satakuntalaista

tietokoneharrastamista esittelevään näyttelyyn

Mikrokerhoista koteihin

Seminaari on maksuton.

Lisätietoja: professori Jaakko Suominen / (02) 627 2881 / 0400 677

026

Ilmoittautumiset 22.9.2006 mennessä : Porin lastenkulttuurikeskus -

Satakunnan lastenkulttuuriverkosto /

Kirsi Jaakkola / kirsi.jaakkola@pori.fi / (02) 621 1086 / 044 701 9018

Yhteistyössä Turun yliopiston kulttuurituotannon ja

maisemantutkimuksen laitos, digitaalinen kulttuuri ja Porin

lastenkulttuurikeskus/Satakunnan lastenkulttuuriverkosto.

Porin lastenkulttuurikeskus- Satakunnan lastenkulttuuriverkosto on

ollut aloitteen tekijänä seminaarin toteuttamisessa. Seminaari on

osa valtakunnallista Taikalamppu -lastenkulttuuriverkoston

toimintaa. Opetusministeriö valitsi Porin lastenkulttuurikeskus-

Satakunnan lastenkulttuuriverkoston yhdeksi kymmenestä

Taikalamppu-toimijasta kolmivuotiselle toimikaudelle 2006 - 2008.

Kehittämistehtävinä keskuksella ovat lastenkulttuurin kehittäminen

paikallisesti ja alueellisesti sekä kuvataiteeseen, valokuvaan ja

visuaaliseen kulttuuriin liittyvän taidekasvatuksen kehittäminen.