Tervetuloa Suomeen!

Satuimme eilen NTNU:n mediakasvatuksen opiskelijoiden kanssa keskustelemaan aktiivisesta kansalaisuudesta ja eräs opiskelija kysyi mitä aktiivinen kansalaisuus tarkoittaa yhteiskunnissa joissa ei ole demokraattista perinnettä. Jos ei siis ole oikein kansalaisuutta, ei kait sitten aktiivistakaan sellaista. Hyvä kysymys.

Vastauksena yritin valottaa erilaisia kansalaisuuden tyyppejä individualistisesta lain noudattajasta, osallisuuden kautta oikeudenmukaisuutta janoavaan kansalaiseen, joista viimeinen liikkuu lähellä kriittisen pedagogiikan peräänkuuluttamaa asennetta. Kansalaisuus määräytyisi siis pikemminkin toiminnan ja päämäärän kautta kuin kuulumisena johonkin yhteisöön, ja kansalaisyhteiskuntaa rakennettaessa syntyy myös kansalaisuus.

Lopuksi keskustelimme siitä, että jos mediakasvatuksen yhtenä tavoitteena on antaa ääni vaietuille, saada ihmiset ja nuoret osallistumaan ja ilmaisemaan mielipiteensä, minkälaisiin mielipiteisiin opettajina ja kasvattajina olemme valmiita? Esimerkiksi koulussa nuoret voivat nostaa esille ongelmia ja aiheita, joita opettajat ja kasvattajat eivät jaa. Kun seurasin opetusta suomalaisessa koulussa muutama vuosi sitten, opettajat yrittivät kovin aktivoida nuoria esittämään mielipidettään ja tekemään siitä videota. Yksi lopputulos oli video, jossa oppilas siirtyy kouluruokalasta mäkkäriin syömään lounasta. Ei yllättävää, mutta ei ehkä aivan sitä kansalaisaktiivisuutta mitä kasvattajat kaipaavat.

Entä sitten netissä leviävä Doxwise-sarjan video Tervetuloa Suomeen. Doxwise-projekti on antanut nuorille äänen mutta ääni ei kerro sitä mitä kenties haluaisimme kuulla. Video ei tartu nuorisotyöttömyyden tai uusliberalismin ongelmaan, vaan nuoren näkökulmasta maahanmuutto-ongelmaan. Samaa ääntä ja sananvapautta käyttävät muun muassa Hommafoorumin keskustelijat.

Mediakasvattaja Ismo Kiesiläinen toteaa Kultakuumeessa, että meiltä puuttuu perinne miten suhtautua tämän kaltaisiin videoihin. Sananvapaus on arvo, joka mahdollistaa monenlaiset mielenilmaukset ja sosiaalisessa mediassa sanaa on helppo levittää, kuten tiedämme. Mutta mitä tekee kasvattaja, joka kannustaa oman äänen ilmaisemiseen ja törmää rasismiin tai muihin ihmisarvoa halventaviin esityksiin?

Selvää on, että sananvapauden sallimassa kulttuurissa äänet kamppailevat keskenään. Kriittisen pedagogiikan näkökulmasta kyse ei ole kuitenkaan arvorelativismista, vaan kasvattaja selvästi valitsee puolensa ihmisarvon, demokratian ja sorrettujen puolustajana. Näiden arvojen puolustaminen vaatii keskustelua ja toimintaa. Kansalaisuuteen palatakseni, kansalaisuus on arvokysymys, jota myös mediakasvatuksella voidaan puolustaa. Opiskelijoiden kanssa keskustelimme erityisesti siitä, että mediakasvatus ei ole pelkästään kompetenssi- ja taitoasia, vaan se on tekemisisissä valistuksen ihanteiden, ihmisyyden kunnioittamisen ja täysi-ikäiseksi kasvamisen kanssa, jos käytämme Immanuel Kantin termiä. Eivätkö nämä arvot myös perinteisesti kuulu opettajuuteen?

Toivoakseni Tervetuloa Suomeen -video näyttää media- ja arvokasvatuksen läheisen suhteen toisiinsa. Nick Gouldry korostaa kirjassaan Why Voice Matters?, että kun kunnioitamme toisen ääntä, kunnioitamme myös hänen ihmisyyttään. Kenellä on ääni, asettuu keskustelukumppaniksi. Se kenellä Tervetuloa Suomeen -videossa ei ole ääntä lainkaan, on nälkälakossa oleva videolla näkyvä mies. Ehkä Doxwise-tuottajien pitäisi antaa kamera vuorostaan hänelle.

Miten myydä hammasharja ja Robin

Hammasharja jäi kotiin. Siis suoraan kauppaan tutkimaan tarjontaa. Yhtään normaalia hammasharjaa ei löytynyt, kaikissa oli jotain hienouksia. Yksi valkaisi hampaita, toisella pystyi putsaamaan myös kielen. Ostin sellaisen, jossa oli merkintä "360-astetta". Lähempi tarkastelu osoittaa, että kun pesee hampaita, harjaksen kääntöpuoli pesee posket, siis sisältäpäin. Siksi siis 360-astetta.

Hammasharja on varsin yksinkertainen vempain, mutta sen myyminen ilmeisesti edellyttää jatkuvaa uudistamista. Voin kuvitella hammasharjadesignryhmän aamupalaverin, jossa mietitään mitäs uutta nyt keksittäis.

Mediakasvatuksen näkökulmasta hammasharja on varsin mainio opetusväline, sillä sen avulla voi pohtia myös mediatuotteiden tuotanto- ja markkinointiprosesseja.

Hammasharjaa voi verrata vaikka nuorisoidoli Robiniin. Tyttäreni, 9-v, kuuntelee Robinia ja olipa kiinnostavaa tarkastella miten tuo tuote joulumarkkinoille on oikein tuotu. Kutakuinkin samaan aikaan tulee siis levy, kirja ja elokuva. En heti muista yhtään tapausta suomalaisesta musiikkihistoriasta tällaisesta rynnistyksestä.

Ja miten tuote markkinoidaan. Elisa-Viihde tarjoaa rajoitetun ajan Robinin levynjulkistamiskeikkaa "ilmaiseksi" katsottavaksi. Keikalla Robin poseeraa yhdessä fanien kanssa ja kuvat julkaistaan Facebookissa ja Instagramissa. Näin kiinnitetään faneja lähemmäs Robinin markkinaketjua. Sosiaalinen media laulaa, sopivasti ilmaista jakelua ja osallistamista: Robinin nettisivuilta voi osallistua uuden singlen kannen suunnitteluun.

Robin on eräällä tavalla joukkoistettu, fanit voivat ilmeisesti osallistua monin tavoin tuotteeseen ja myös markkinointiin. Samalla tuote on monimediaalinen ja käsikirjoitettu tavalliseksi naapurin pojaksi. Siitä kait kirja ja elokuvakin kertoo.

Ja taas voin kuvitella tuotantoporukan kokoontuvan aamupalaverissa. "Mitäs vielä keksittäis? "Hei, vuokrataan Hartwall Areena, elokuvan ensi-ilta sinne ja konsertti perään." "Jos saatas vielä joku bussiyhtiö tuomaan perheitä ympäri Suomea paikalle." "Kyllä Matka-Vekka lähtee mukaan"

Mitenkähän tämä tarina jatkuu. Joulu on kerran vuodessa vaan.

Ruotsalaiset (ja suomalaiset) netissä

Lentokoneessa käteeni osui Dagens Nyheter, jossa uutisoitiin uudesta Svenskarna och Internet 2012 -raportista. Pääpointti lehtijutussa oli, että 40% ruotsalaisista kaksivuotiaista käyttävät nettiä, pääasiassa YouTuben ja muiden videoiden katseluun. Raportissa todetaan että päivittäin nettiä käyttää 16% 3–5-vuotiaista. Luku on noussut parin vuoden aikana, vielä vuonna 2009 se oli 3%. Uusi nettisukupolvi on siis syntynyt. Jos 16–24-vuotiaat pulikoivat netissä jo 19 tuntia viikossa, mitä nämä taaperot mahtavat kasvaessaan tehdä.

Suomessa pienten mediankäyttöä tarkasteltiin vuoden 2010 mediabarometrissa, jossa rohkeasti lähdettiin liikkeelle 0-vuotiaista. Tämä tutkimus sisälsi muunkin median käytön kuin internetin. Tämän tutkimuksen mukaan, hieman toisin ikäryhmiteltynä kuin ruotsalaisessa tutkimuksessa, 0–8-vuotiaista 8% käyttää päivittäin nettiä. Luku todennäköisesti olisi suurempi myös Suomessa nykyään. Mediabarometrin mukaan kolme prosenttia alle yksivuotiaista käytti nettiä. Siis miten? Yksinkertaisesti istumalla äidin tai isän polvella kun tämä seilaa netissä, päivittää Facebookia ja kirjoittaa blogia.

Suosituinta toimintaa pikkulapsilla on pelien pelaaminen. En muista kirjoitimmeko Naamatusten verkossa raportissa, mutta aineistossa eräs viisivuotias näytti tomerasti miten Facebookissa pelataan, vanhemman profiilia käyttäen.

Ruotsalaistutkimuksessa haarukoidaan myös taulutietokoneen, vai mikä se nyt suomeksi onkaan (ruotsiksi vitsikkäästi 'surfplatta'), käytön lisääntymistä vuoden 2010 kahdesta prosentista vuoden 2012 20 prosenttiin. Mediatutkimuksen kannalta ongelmalliseksi tulee hahmottaa miten varsinkin pienet lapset 'surfplattan' oikein näkevät, mikä se oikeastaan heille on. Siis, jos kysytään kirjojen tai lehtien selailua yms., saadaanko vastauksia kokemuksista taulutietokoneen kanssa. Voiko kirja tai lehti olla pienille lapsille sama kuin taulutietokone?

Jotain osviittaa antaa tämä YouTubessa suosituksi tullut video:

Jos ja kun yhä nuoremmat ovat netissä ja yhä useammin, tämä aiheuttaa melkoisesti haasteita sisällöntuottajille. Puhtaasti markkinamielessä moni tietysti myhäilee tyytyväisenä kun saa brändinsä iskostettua pikkulasten mieliin ja kehitettyä uusia tuoteperheitä nuoreen makuun. Nettiä parempaa keinoa laajentaa asiakaskuntaa yhä nuorempaan suuntaan tuskin onkaan.

Siksi tarvitaan myös varteenotettavia vaihtoehtoja. Suomalaisperheet luottavat vielä Pikku Kakkosen brändiin turvallisena ja luotettavana sisällöntuottajana netissäkin mutta miten kauan brändi pysyy panosten kasvaessa?

Uusi raportti EU Kids Online -verkostolta

Olen ollut Annikka Suonisen, Kaarina Nikusen ja Sirkku Kotilaisen kanssa EU Kids Online -tutkimusverkostossa, jota vetää Sonia Livingstone LSE:stä. Vuonna 2010 hanke toteutti massiivisen 25.000 nuoren ja 25.000 vanhemman kasvokkaisen haastattelun 25 Euroopan maassa. Raportti julkaistiin keväällä 2011. Sen jälkeen raportteja on julkaistu säännöllisesti ja valtaisaa dataa on kaiveltu tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin.

Hanke liittyy EU:n Safer Internet -ohjelmaan, joka pyrkii parantamaan erityisesti lasten ja nuorten nettiturvallisuutta. Turvallisuusnäkökulma on minulle ollut hieman vieras, koska olen ollut enemmän kiinnostunut median käytön tavoista ja sisällöistä, en niinkään vaikutuksista, vakka ne keskeinen sisältö mediakasvatusta ovatkin.

Monet verkoston tutkijat ovatkin psykologeja ja vaikutustutkijoita. Mediakasvatus ja positiiviset netin mahdollisuudet ovat kuitenkin saaneet lisää jalansijaa.

EU Kids Online -tutkimuksen peruskäsite on riski, joka tarkoittaa netissä mahdollisesti kohdattavia joissain olosuhteissa vanhingoittavia tai epämielyttäviksi koettavia asioita. Riski ei kuitenkaan aina aktualisoidu. Sonia Livingstone on verrannut nettiriskiä liikenteeseen. Liikenteessä kohdataan usein riskejä. Periaatteessa jokainen jalankulkijan kaduylitys on riski. Netissä riskejä ovat muun muassa pornografiset aineistot, vihaviestit, henkilötietojen väärinkäyttö jne. EU Kids Online -tutkimus on kategorisoinut useita riskejä jotka liittyvät nettisisältöihin, kommunikaatioon ja nettikäyttäytymiseen. Pikakuvauksen tutkimuksen lähtökohdista ja suomalaisista tuloksista saat esitysdioistani.

Uusin raportti "National Perspectives" keskittyy kansallisiin vertailuihin. Raportissa jokainen tutkimukseen osallistunut maa ja muutama myöhemmin mukaan liittynyt esittelee melkolailla samassa formaatissa keskeisiä tuloksia. Näin maiden välillä voidaan tarkastella yhtäläisyyksiä ja eroja. Suomi kuuluu niin sanottuun paljon netin käyttöä / joitain riskejä -kategoriaan. Suomalaiset 9-16 -vuotiaat käyttävät nettiä suhteessa paljon (79% nuorista käyttää joka päivä, europpalainen keskiarvo on 60%) mutta ei kohtaa niin paljon riskejä kuin monissa muissa runsaan käytön maissa. Suomalaiset eivät myöskään koe netissä koettavia riskejä kovin epämielyttäviksi tai vahingollisiksi. Luvuissa pitää huomata että aineisto on kerätty 2010, jonka jälkeen muutoksia on varmasti tapahtunut.

Nettitaidoissa suomalaiset ovat kärjessä mutta aktiivinen ja monipuolinen netin käyttö on vähäisempää kuin Euroopassa keskimäärin. Suomalaiset pelaavat pelejä, katsovat videota ja tekevät koulutöitä (kolme kärjessä). Monessa muussa maassa koulutyö tulee ensin. Kun tutkimuksessa kysyttiin tällaisia erilaisia netin käyttötapoja harva suomalainen nousee siihen joukkoon, joka käyttää nettiä kaikkein monipuolisemmin erilaisiin tarkoituksiin. Tässä suomalaiset ovat viiden heikoimman joukossa, samoin kuin koulutyön tekemisessä netissä. Tämä selviää erityisesti Pille Pruulmann-Vengerfeldtin ja Pille Runnelin artikkelista Online opportunities EU Kids Online -hankkeen kirjasta Children, risk and safety on the internet: Kids online in comparative perspective.

Erot eivät tietenkään ole valtavia mutta voitaisiinko vetää se johtopäätös, että suomalaiset ovat hieman yksipuolisempia viihdekäyttäjiä ja varsinkin luova netinkäyttö ja oma mediatuottaminen on hieman vähäisempää? Jos näin on, mediakasvatuksella voitaisiin tukea enemmän luovaa netin käyttöä. Näin ehdotamme suosituksissa viimeisintä raporttia koskien.

Tutkimus jatkuu ja tulemme julkaisemaan suomalaisia näkökulmia myöhemmin ensi vuonna.

Mediakasvatusfoorumilta

Mediakasvatusblogi palaa eloon muutaman vuoden tauon jälkeen. Lopetin bloggaamisen kun aika oli tiukalla ja hieman identiteettikin hukassa. Ajattelin myös, ja tottahan se oli, että Facebook ja muu sosiaalinen media käy asioiden jakamiseen. Mutta jos sitä haluaisi sanoa jotain, blogi kenties kerää ajatuksia paremmin. Kokeillaan siis uudelleen.

Menneet ovat menneitä. Mediakasvatuksessa on tapahtunut paljon sitten viime kuuleman. Näistä ja omista tekemisistäni joskus myöhemmin. Tänään Helsingissä, Tieteiden talolla kokoontui MEKUN, eli Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen kutsumana joukko alan asiantuntijoita Mediakasvatusfoorumiin. MEKU tunnettiin aiemmin nimellä Valtion elokuvatarkastamo. Näin muuttuu aika, valtiollisesta sensuuriviranomaisesta siirryttiin itsesensuuriin ja kasvatukseen. Mediakasvatusfoorumilla kohtasivat alan käytännön toimijat, järjestöt ja tutkijat.

Tämä on suomalaisen mediakasvatustyön erikoisuus, erilaiset toimijat kokoontuvat saman pöydän ääreen. Itse kokouksessa alan ongelmaksi nähtiin silti pirstaloituneisuus ja päällekkäisyys. Toimijat eri puolilla Suomea eivät oikein tunne toisiaan ja muiden toimintaa. Foorumilla kerättiin ajatuksia yhteistyön, päätöksenteon ja tiedottamisen tehostamiseksi. Monenlaisia ajatuksia ja ideoita virtasi ilmassa. Jonkinlaisena yhteenvetona voidaan nostaa muutamia asioita.

1.  Tutkimuksen popularisointi ja jalkauttaminen kentälle. Tutkijat ovat tottuneet perinteiseen akateemiseen julkaisuformaattiin, mutta ala kaipaa kipeästi myös muita tutkimusten julkaisutapoja. Tutkimustietoa voi välittää sosiaalisessa mediassa, YouTubessa ja muilla foorumeilla. Tutkimuksen julkaisemisen ei tarvitse olla myöskään loppuraportinomaista, vaan myös keskeneräisestä tutkimuksesta voi keskustella toimijoiden kanssa ja kerätä kommentteja erilaisissa tilaisuuksissa tai nettifoorumeilla. Nuorisotutkimusseuralla on kommentti.fi. Tämäntapaisia foorumeja voisi kehittää mediakasvatukseenkin. 
2. Tiedottamisen ongelma. Niin paradoksilta kuin se kuulostaakin, mediakasvattajilla tuntuu olevan ongelma tiedottamisen suhteen. Miten käyttää tehokkaasti vaikkapa sosiaalisen median välineitä? Tai miten seuloa tärkeä tieto tietotulvasta? Itse foorumilla ei Twitter pahemmin laulanut vaikka hastagi oli muodikkaasti ilmoitettu. 
3. Nuorten ääni. Nuorten äänestä usein puhutaan, mutta harvemmin nuoret näkyvät tällaisilla foorumeilla. Yhteistyön kehittämisen paikka on tässäkin, miten tuoda nuorten mediakäytäntöjä mukaan mediakasvatustoimintaan ja yhteistyön tai tiedottamisen kehittämiseen? 
4. Yhteistyön kehittäminen. Yhteistyötä tehdään mutta se ei ole aina näkyvää. Lisäksi toimijat usein jäävät omiin bunkkereihinsa puolustamaan resurssejaan. Moni tapaaminen keskittyy oman taustaorganisaation esittelyyn. Foorumi nosti esiin eräänlaisten kumppanuusfooruneiden säännöllisen järjestämisen, joissa toimijat nimenomaan hakevat yhteistyökumppaneita hankkeisiinsa ja ideoihinsa. Verkostoitumista siis yhteisten rahoitushakemusten tekemiseen ja tietotaidon jakamiseen. 
5. Kansainvälisyys. Mediakasvatustoiminta on yhä kansainvälisempää ja monelta aika kuluu kansainvälisissä verkostoissa, ja sitten siinä opetus- ja hallintotyössä. Monitasoista verkostoitumista pitäisi jotenkin tukea. Miten sovittaa yhteen kansalliset ja kansainväliset tarpeet? 
6. Alueellistaminen. Mediakasvatusseura julkaisee joulukuussa raportin mediakasvatuksen toimijoista. Seuran puheenjohtaja Ritva-Sini Härkönen vilautti foorumilla joitain kehitystrendejä. Kartoituksen perusteella toimijat tuntuvat keskittyvän pääkaupunkiseudulle. Tarvittaisiin myös alueellista näkyvyyttä ja kansallisen tason asioiden jalkauttamista tiedoksi alueille. Ehdotuksena heitettiin muun muassa mediakasvatusagentteja. Jospa alueelliset elokuvakeskukset tai muut vastaavat toimijat voisivat toimia alueen tiedonjakajina. Toimijoita on jo paljon. 

Eteenpäin mennään. Resursseista on aina pulaa koko alueen määrittely hankalaa. Taas kaivattiin käsitteenmäärittelyä. Mutta käsitteet elävät ja näkökulmat vaihtelevat.

Mediakasvatusta kouluihin

Mediakasvatusseura jäsenjärjestöineen ja Viestinnän keskusliitto ehdottavat peruskoulun opetussuunnitelmatyöryhmälle, että mediakasvatukseen saataisiin yksi viikkotunti läpi koko peruskoulun, eri oppiaineisiin integroituna.

Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat.

Seuran ja VKL:n esitys kokonaisuudessaan.


Opetussuunnitelmatyöryhmä luo tuntiraameja seuraavalle opetussuunnitelman uudistukselle ja ryhmältä odotetaan esitystä tuntijaosta ensi keväänä.

Paineita mediakasvatuksen selkeyttämiseksi ja lisäämiseksi kouluopetukseen on sekä EU:n että kansalliselta tasolta. Ehkäpä se toisi myös joitain muutoksia koulutyöhön ja opettajien yhteistyön lisäämiseksi.

EU tiedottaa: Medialukutaito kaikille

EU-komissio on antanut suosituksia medialukutaidosta. Lyhyt johdanto asiaan löytyy myös suomeksi.

Suomalaista käynnissä olevaa opetussuunnitelmauudistusta koskien mielenkiintoinen kohta on muun muassa tämä: "komissio kehotti ... tänään EU-maita käynnistämään keskustelun keinoista, joilla medialukutaidolle voitaisiin antaa enemmän näkyvyyttä opetuksessa".

Saa nähdä miten komission kehoitukseen täällä tartutaan.

Tampereen mediakasvatushanke päättyi

Tampereen yliopiston reilut kolme vuotta kestänyt mediakasvatushanke päättyi toukokuun lopussa. Hankkeessa on vedetty mediakasvatuksen 25 opintopisteen sivuaineopintoja vuoden 2006 alusta. Opiskelijoita on ollut lähes kaikilta yliopiston laitoksilta, kärjessä varhaiskasvatus, opettajankoulutus, kasvatustiede, tiedotusoppi ja informaation tutkimus. Mediakasvatuksen peruskurssilla opiskelijoita on ollut säännöllisesti noin 200 ja koko 25 opintoviikon kokonaisuutta on suorittanut noin 60 opiskelijaa vuosittain.

Hanke rahoitettiin opetushallituksen hankerahoituksella ja siihen oli palkattu yksi yliassistentti. Opinnot jatkuvat edelleen, eri laitosten opetusresurssein, mutta palkattua koordinaatiota ei enää ole. Hankkeelle on pyritty kuumeisesti saamaan jatkoa, mutta rahoitus on jäänyt uupumaan.

Kyseinen hanke on yksi esimerkki mediakasvatuksen arkipäivästä. Hankkeita riittää, mutta jatkuvuus ontuu.

Hankkeesta jäi Tampereen yliopistoon Tampereen yliopiston Mediakasvatuskeskus, joka edelleen kokoaa tietoja opetuksesta ja tutkimuksesta.

Remix ja Disney

Osallisuuden yhteiskunnassa on pidetty tärkeänä, että mediavirrat ovat jatkuvasti liikkeessä. Julkaistu materiaali voidaan kierrättää ja miksata uuden materiaalin osaksi. Tekijänoikeusnäkökulmasta digitaalisen materiaalin monistaminen, remiksaaminen ja muokkaaminen uuteen kuosiin on vaikea. Se on digitaalisen materiaalin olemus ja mahdollisuus mutta myös vahva vastustamisen kohde.

Varsinkin Disney-yhtiö, joka itse on ammentanut tarinansa kulttuurien, satujen ja taiteen perinteistä, on haukkana vahtimassa omia tekijänoikeuksiaan. Paitsi, että Disney-tuotanto on remiksannut muista tarinoista ja kuvista uusia tarinoita ja elokuvia, se on myös kierrättänyt elokuvissaan omia materiaalejaan. Tässä ei tietenkään ole mitään outoa, sillä animaation teossa on aina pyritty löytämään keinoja tuotannon helpottamiseksi. Jokaisen ruudun piirtäminen erikseen ei vain ole oikein taloudellista.

Mielenkiintoista on, että nuori ruotsalainen elokuvaharrastaja on digitaalsin välinein paljastanut Disneyn käyttämiä liikeratoja, jotka toistuvat useissa elokuvissa. Kun liikeradat ovat valmiina, hahmoja muuttamalla saadaan uusia kohtauksia tehtyä nopeammin ja halvemmin.

"Paljastus" liittyy siis kahteen asiaan: siinä on käytetty kierrätystekniikoita ja asialla on ollut nuori fani ja elokuvanharrastaja. Fanitutkija Henry Jenkinsille kyse on konvergenssin kulttuurista ja sen toimijoista, jotka käyttävät aikaa ja vaivaa ratkoakseen erilaisia mediakulttuuriin liittyviä kysymyksiä ja pulmia.

Tämä jos mikä, lisää medialukutaitoa. Oheisesta videosta voi nähdä miten Disneyn liikeradat monistuvat (jos video YouTubessa kovin kauaa pysyy.

Hyvä paha media ja kasvatus

Tampereen yliopiston mediakasvatushanke järjesti maaliskuun lopulla seminaarin Hyvä paha media ja kasvatus. Seminaarin alustuksia on kuunneltavissa myös Radio Moreenissa. Moreeni kuuluu Tampereen alueella 98.4 MHz ja kaapelissa 101.5 MHz sekä netissä suorana.

Moreenin taltioinnit lähetetään kolmessa osassa seuraavasti:

Osa 1 Frans Mäyrä
Tiistaina 14.4. klo 19 (uusinta sunnuntaina 18.4. klo 13.30)

Osa 2 Tere Vadén
Tiistaina 21.4. klo 19 (uusinta su 25.4. klo 13.30)

Osa 3 Kooste iltapäivän puheenvuoroista (Minna-Riitta Luukka, Reijo Kupiainen, Leena Rantala)
Tiistaina 28.4. klo 19

Kohti eksklusiivista mediakasvatusta?

Filosofi Heikki Mäki-Kulmala totesi tavatessamme taannoin, että olo on kuin sotaan valmistauduttaessa. Hän tarkoitti tällä sitä, Lex Nokia, yliopistouudistus ja monet muut nykyajan kiireellä toteutettavat toimenpiteet näyttävät johtavan sisäänpäin kääntymiseen, varustautumiseen, vihamieliseen kilpailuun, salailuun ja tarkkailuun. Aamulehden haastattelussa Liikenne- ja viestintäministeriön viestintäverkkoyksikön päällikkö Juhapekka Ristola toteaa, että lex Nokia tarkoittaa käytännössä internetin, nettisähköpostien ja yhteisöpalveluiden sulkemista yrityksiltä, kouluilta, yliopistoilta, kirjastoilta jne. Sähköpostiliikenteen seuraaminen on turhaa, ellei suljeta myös muita teitä välittää viestejä maailmalle.

Näyttää tosiaan siltä, että sotatilaan valmistaudutaan, samalla kun Suomessa kaivataan uusia innovaatioita talouden vahvistamiseksi. Se on tainnut unohtua, että useimmat nykyajan innovaatiot muun muassa uuden median alueella syntyvät kollaboraation ja vapaan yhteistoiminnallisuden alueella. Tästä jauhavat mm. Don Tapscott ja Anthony D. Williams kirjassaan Wikinomics. How Mass Collaboration Changes Everything. Heidän mukaansa avoimuus ja jakaminen ovat uuden talouden lähes välttämättömiä ehtoja. Yritysten innovaatiokyky syntyy yhteistyössä ja avoimissa pinnoissa muiden kanssa, ei sulkeutumalla omiin laboratorioihin. Internetin yhteisöpalvelut toimivat tällä periaatteella. Jos pääsy niihin estetään, mistä malli jakamisen kulttuurille saadaan?

Entä mitä tekevät kirjastot, kun asiakkailta täytyy sulkea internet? Mitä tekevät mediakasvattajat kouluissa ja oppilaitoksissa? Ainakin digitaalinen kuilu kasvaa.

Näillä toimin tietoturvaa edistetään pääasiassa poissulkemisen periaatteella. Tämä on tasan päinvastainen kuin medialukutaidoissa korostettu saavutettavuuden (access) periaate. Siinä missä EU korostaa inklusiivista mediakasvatusta Suomessa päädytään eksklusiiviseen malliin.

Näinkö todella?

Koulun ja vapaa-ajan tekstikäytänteet

Sain juuri luetuksi Jyväskylän yliopiston soveltavan kielentutkimuksen keskuksen raportin Maailma muuttuu – mitä tekee koulu? Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta Muuttuvat teksti- ja mediamaisemat. Oppilaat ja opettajat kielen ja tekstien käyttäjinä koulussa ja vapaa-ajalla.

Nyt julkaistussa raportissa on tutkittu laajasti 9-luokkalaisten ja heidän äidinkielen ja kirjallisuuden ja kielten opettajien tekstien ja median käytön tapoja. Mielenkiintoista on erityisesti, miten oppilaat sosiaalistuvat koulun tapoihin. Toisaalta taas opettajien ja oppilaiden vastaukset samoihin kysymyksiin näyttävät eroavan hyvinkin paljon toisistaan. Esimerkiksi 36 % ädinkielen ja kirjallisuuden opettajista arvioi että oppitunneilla käsitellään oppilaiden tekstejä joskus, 9 % mukaan usein. 18 % oppilaista oli sitä mieltä, että oppilaiden tekstejä käsitellään joskus, 47 % mukaan ei koskaan. Vastaavasti 13 % opettajista vastasi ei koskaan. Oppilaat arvioivat myös pääsääntöisesti, että verkkomateriaaleja käytetään opetuksessa harvoin tai ei koskaan. Opetttajat näkivät tämänkin hieman toisin. Mistähän erot mahtavat johtua? Kokevatko opettajat ja oppilaat opetuksen aivan eri tavoin?

Tutkimus vahvistaa myös sitä, että opettajat elävät erilaisessa mediamaailmassa kuin oppilaat ja koulun tämän mukana. Koulu jopa vahvistaa tekstikäytänteiden erilaisuutta. Tutkimuksessa summataan seuraavasti:

Koulun ja vapaa-ajan teksti- ja mediamaisemat eivät juuri kohtaa oppilaiden näkökulmasta niin sisällöltään kuin käytänteiltäkään. Koulussa keskitytään erityisesti koulun teksteihin, ja monimediaisen pedagogiikan periaatteet ovat koulussa vielä hyvin kaukaisia.

Myös osa opettajien omista vapaa-ajan käytänteistä on erillään koulun käytänteistä, vaikka ne pääasiassa myötäilevät koulun teksti- ja mediamaisemaa.

Empiirinen tulos myötäilee paljolti sitä mitä kirjoitimme Sara Sintosen kanssa kirjassamme Medialukutaidot, osallisuus, mediakasvatus (Gaudeamus 2009). Asiasta on saanut aina silloin tällöin keskustella kiivaastikin. Onneksi nyt on empiiristä tutkimusta valottamassa asiaa. Tosin täytyy muistaa, että koulut ja opettajat ovat erilaisia. Tilastollisin menetelmin saadaan vain yleiskuva asiasta.

Mitä tulos stten kaikknensa tarkoittaa? Jyväskyläläiset tutkijat esittävät, että

iso kysymys onkin, millaisia pedagogisia ratkaisuja tulisi kehittää, jotta ne vastaisivat yhteiskunnan ja sen kansalaisten tarpeita ja hyödyntäisivät oppilaiden käytänteitä.

Suomalaista tietoturvaa

Tänään maanantaina 2.2. 2009 käynnistyi koulujen Sanomalehtiviikko ja keskiviikkoa 4.2. käynnistyy kansallinen tietoturvaviikko.

Suomalaista tietoturvakeskustelua on hallinnut viime aikoina Lex Nokiaksi -kutsuttu viestinnän tietosuojalain muutos, josta Helsingin sanomat uutisoivat 1.2. Uutisessa esitettiin, että Nokia olisi painostanut lainmuutoksen valmistelijoita ja uhannut vetäytyä Suomesta työpaikkoineen ellei lainmuutosta saada aikaan. Polittiikot eivät tietenkään ole kuulleet mitään. Eduskunta äänestää laista ensi viikolla. Lakimuutoksen kriittinen kohta on, että se suo työnantajille poliisia laajemmat valtuudet tarkastella työntekijöiden sähköpostiliikennettä. Myös taloyhtiöt, yliopisto ja koulut voivat lakimuutoksen myötä urkkia sähköpostiliikennettä. Lain valmistelussa on erikoista, että kriittiset asiantuntijalausunnot eivät ole merkinneet mitään muutoksen valmistelussa.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Stasi, anteeksi Sasi on luonnehtinut asiaa seuraavasti (20.11. 2008):

Useat asiantuntijat ovat rinnastaneet työnantajan viranomaiseen. Me olemme tulkinneet asian eri tavalla, koska työnantaja ei ole viranomainen, vaan rinnakkainen kansalainen.

Lakimuutoksen vastustajat kokoontuvat mielenosoitukseen Helsinkiin torstaina 5.2. klo 14.30 Eduskuntatalolle. Lakimuutosta vastustava kampanja julkaisee myös tv-mainoksia kuluvalla viikolla MTV3:lla.

Toivottavasti tietoturvaviikko ei osoita, että tietoturvalla tarkoitetaan pääasiassa urkinnan lisääntymistä, teknisten estolaitteiden voittokulkua ja tiedon saannin vaikeutumista. Tämän suuntaista liikehdintää ovat olleet vauhdittamassa ääri-ilmiöt, kuten kouluampumatapaukset ja yritysvakoilu. Ratkaisuja haetaan usein mielummin tekniseltä kuin sosiaaliselta tasolta.

Koulujen sanomalehtiviikko toimii onneksi sosiaalisella tasolla lisäten medialukutaitoa ja kriittisyyttä. Mutta riittääkö yksi viikko? Tuoreen Jyväskylän yliopistossa tehdyn laajan kyselyn mukaan 9-luokkalaisista 38% sanoo, että äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla käytetään sanomalehtiä oppimateriaalina harvoin. 9% esittää, että ei koskaan.

Kuinka ollakkaan, etanaposti toi juuri 6-luokkalaisten vanhemmille lähetetyn Mediakasvattajan kenttäoppaan. Nyt lukemaan...

Vastamainontaa

Vastamainonta ja kulttuurihäirintä ovat aktiivisia mediakasvatuksen toimintamuotoja. Voima-lehti on harjoittanut pitkään ideoiltaan ja graafiselta ilmeeltään virkeätä vastamainostoimintaa.

Nyt konkurssin partaalla horjuva Volvo on lähestynyt Voima-lehteä uhkakirjeellä, jossa vastamainonta pyydetään lopettamaan. Volvo uhkaa Voimaa oikeustoimilla, mikäli lehti ei lupaa kirjallisesti pidättäyä Volvon tuotemerkin halventamisesta. Kysymys on vastamainoksesta, jossa irvaillaan Volvon kampanjaa, jossa autoilua rinnastetaan purjehdukseen.

Asioilla on väliä. Vastamainoksilla on merkitystä.

ATK ja koulut

Nytkö se taas tulee? ATK. ICT. Kouluissa oli aikoinaan ATK-luokkia (Automaattinen Tietojen Käsittely) – ja on ehkä vieläkin – jotka olivat varsin salaperäisiä saarekkeita. Niitä hallitsi ATK-opettaja, eikä pääsyä luokkiin juuri muilla ollut.

SITES-tutkimus on nostanut uudelleen esiin ajatuksen ATK:n paluusta kouluihin. Helsingin sanomien (2.12.) ja (11.12) mukaan nyt harkitaan jopa ATK:ta takaisin oppiaineeksi.

Uutisoinnissa tähdennetään, että oppilaat eivät hallitse "tietokoneen hyötykäyttöä". Hyötykäytöllä tarkoitetaan epäilemättä ms officen peruskäyttöä ja toivoa vain sopii että Microsoftilla ei olisi näppejään pelissä. Nokialla ainakin on. Jotenkin vähän tuntuu, että tulevaisuutta katsotaan kovasti selkä edellä. Taulukkolaskenta ja ms word eivät välttämättä ole enää sosiaalisten medioiden aikakaudella kaikkein keskeisintä tietotekniikkaa, eikä kaikki internetin käyttö vain "huvikäyttöä". ATK-näkemys kuulostaa auttamattoman vanhanaikaiselta.

Olen samaa mieltä, mitä Olli Vesterinen kirjoittaa blogissaan: koulussa olisi otettava huomioon faktiset lasten ja nuorten median ja tietokoneen käytön tavat ja lukutaidot ja nivoa niitä koulun ja oppimisen (ja työelämän) kannalta mielekkäisiin tavoitteisiin ja mediataitoihin. Koulun wikien, blogien, kuvagallerioiden, YouTube-kanavan ja monen muun media-aineiston julkaiseminen tuottaa myös tietokoneen käytön perustaitoja, jotka nivoutuvat verkkoelämässä tarvittavan vastuun, medialukutaidon ja kriittisyyden taitoihin. Muualla maailmassa suuntaudutaan enemmän ATK:sta mediakasvatukseen ja medialukutaidon kehittämiseen. Toimistotaitojen sijaan olisi luotava pikemminkin jonkinlaisia luovia tiloja ja mahdollisuuksia, jos Suomen kilpailukykyä ajatellaan.

Tässä pieni sitaatti Vesteriseltä:

Lisäksi uskotaan voimallisesti tvt:n koulukäytön lisäämiseen ja sen myötä oppimistulosten paranemiseen ja koulukulttuurin oppimisnäkemykselliseen nykypäiväistymiseen. Pyrkimykset ovat hyviä, ei siinä mitään. Jotain kuitenkin kokonaisuudesta puuttuu. Se että lapset eivät ole missään koulutuksen vaiheessa nollatasolla, erityisesti tieto- ja viestintätekniikan ja internetin käyttötapojen kohdalla. Lapset suorastaan kantavat mediakulttuuria kouluun kuin kuraa kenkien pohjassa. Selvitysten johtopäätökset ja esitetyt ratkaisumallit pyrkivät kuitenkin pitämään koulut siisteinä mm. jättämällä nämä kuraiset kengät eteiseen. Valitettavasti ulos välitunnille, puhumattakaan koulun jälkeen kotiin, ei voi mennä ilman kenkiä. Lapsi ei siis ole - ainakaan tieto- ja viestintätekniikan taidoissa - pelkkä puun taimi, jota voidaan äärettömästi muokata puutarhan yleisilmeeseen sopivaksi.

Selkeämpi haaste kouluille onkin tasoittaa oppilaiden erilaisia lähtökohtia tällä alueella eli järjestää sellaista toimintaa, jossa eri tieto- ja viestintätekniikkaan liittyviä ilmiöitä hallitsevat pystyvät jakamaan tietojaan, taitojaan ja ymmärrystään. Toki opettajakin voi jakaa esim. hänen tapojaan lähettää virallisia sähköposteja mutta luultavasti tasoittamisen suunta on oppilaista opettajaan päin tai oppilaiden kesken. Myöhemmässä vaiheessa on toki luontevaa miettiä esimerkiksi matematiikan opetuksessa taulukkolaskennan saloja. SITES-tyylisen tilastoinnin perusteella suomalaisoppilaiden keskinkertaisesta taulukkolaskentaohjelmien osaamisesta ei kuitenkaan voida vetää vielä huimia johtopäätöksiä. Todennäköisesti lasten ja nuorten mediakulttuurisen hengittämisen syrjään työntävä tietotekniikan oppiaine ei siis olisi ratkaisu ongelmiimme.

Mediakasvatus.tv

Mediakasvatus.tv on avannut ruutunsa. Mediakasvattaja Jarno Ristaniemen uusin avaus sisältää podcasteja ja videocasteja, tietoa ja tarinoita mediakasvatuksesta. Kanavan tuotantoon voivat osallistua mediakasvattajat ympäri maata.

Kysymykseen mediakasvatus.tv:n tavoitteista Ristaniemi vastasi seuraavasti:

– Medikasvatus.tv on kasvatuksen, erityisesti mediakasvatuksen kysymyksiin keskittyvä podcast/foorumi, josta on tarkoitus luoda mediakasvatuksen ja viestinnän yhteisöllisesti kehitettävä ja tuotettava ajankohtaisfoorumi opettajille, opiskelijoille ja vanhemmille. Sivusto on siis yhteisöllinen ja sen kehittämiseen pääsee mukaan kuka tahansa mediakasvatuksen parissa toimiva.
– Sivuston keskeinen tavoite on jakaa mediakasvatuksen "ilosanomaa", puhutella opettajia, vanhempia ja opiskelijoita mediasvatuksen eri kysymyksissä, kannustaa esimerkein ja vinkein kasvattajia monipuolisesti ja rohkeasti mediakasvatuksen pariin. Sivuston tavoitteena on myös tarjota helposti lähesyttävä ja käytettävä julkaisukanava median parissa toimiville opettajille ja heidän opiskelijoille.

Lasten ja nuorten mediaympäristöt

Opetusministeriön rahoittama Mediamuffinssi-hankkeen viimeinen virallinen koulutustilaisuus oli 21.11. Turussa. Ja vielä encorena 28.11. Jyväskylässä Mediakasvatusseuran Mediakasvatus.nyt -seminaarissa, joka oli samalla dosentti Sirkku Kotilaisen 50-vuotisseminaari. Mediakasvatusblogi kiittää Mediamuffinssia ja onnittelee Sirkkua pitkästä päivätyöstä mediakasvatuksen edistämisessä. Paljon on saatu aikaa ja katseet ovat jo tulevassa.

Mediamuffinssihankeessa koulutettiin vuosina 2006–2008 tuhansia ja tuhansia opettajia, lastentarhanopettajia, lastenhoitajia, opettajankouluttajia, kerhotoiminnan ohjaajia jne. Muffinssi julkaisi neljä oppimateriaalikirjaa, pelillisen nettiympäristön ja paljon muuta. Tulevaisuus näyttää minkälaista hedelmää hanke kantaa.

Tällä hetkellä mediakasvatuksessa tuotetaan tietoa lasten ja nuorten median käytöstä ja mediaympäristöistä. Liikenne ja viestintäministeriö julkaisu juuri raportin "Lasten ja nuorten mediamaailma pähkinänkuoressa". Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama Toinen-elämä -hanke julkaisee puolestaan 18.12. klo 10 Annantalon auditoriossa Helsingissä oman raporttinsa lasten ja nuorten nettielämästä. Luvassa on ainakin seuraavanlaisia tuloksia tyttöjen ja poikien eroista:

TYTÖT VS. POJAT
- Pojat tienaavat virtuaalituotteiden myynnillä
- Pojat pelaavat useammin rahapelejä internetissä
- Tytöt bloggaavat useammin
- Tytöillä on useammin valokuvia internetissä
- Pojat puolestaan lataavat videoita internetiin useammin.
- Tyttöjen vanhemmat tietävät paremmin mitä heidän lapsensa tekevät internetissä
- Pojat käyvät useammin sellaisilla sivuilla, joita heidän vanhempansa eivät hyväksyisi.
- Pojat ovat nähneet huomattavasti useammin alaston kuvia ja videoita.
- Pojat pelaavat huomattavasti enemmän K18 pelejä ja katsovat hieman enemmän k18 elokuvia.
- Tyttöjen kuvat joutuvat useammin internetiin ilman lupaa.
- Pojat ovat useammin salasanavarkauden uhreja.
- Tytöille tulee enemmän seksuaalista häirintää.

Digital natives?

Kasvatusilta jatkuu

Niinhän se on, että eivät keskustelut siihen jää kun kamerat sammuvat. Seminaarit, konferenssit ja keskustelut jatkuvat tietenkin netissä. TV2:n suuren kasvatatusillan jälkeen Ismo Kiesiläinen ja Ina Mikkola jatkoivat juttua IRC-galleriassa. Mutta varsinainen yllätys koettiin, kun myös muita yllätyskeskustelijoita tuli mukaan opetushallituksen pääjohtajaa ja viestintäministeriä myöten.

Lue hersyvä keskustelu Kamera ja kynä -blogista.

Lex Nokia

Köydet kiristyvät. Ns. Lex Nokia eli sähköisen viestinnän tietosuojalaki on menossa eduskuntakäsittelyyn. NuVatsia on huomioinut lain tuovan merkittäviä heikennyksiä tietosuojaan, ei vain yritysten, vaan yksityisten ihmisten kohdalla. NuVatsia toteaa:

Toisin sanoen, lain menessä läpi käyttösääntöihin vedoten:
- Taloyhtiöt voisivat seurata, mitä asukkaat tekevät vertaisverkoissa;
- Kirjastot voisivat valvoa asikkaidensa selailutapoja;
- Yliopistot voisivat tutkia VoiP-puhelujen käyttöä jne.

Kansalaiset voivat nyt vaikuttaa omiin kansanedustajiinsa:

Mitä asialle voi vielä tehdä:
- Levitä tietoisuutta lain kaikenkattavasta luonteesta itsellesi
parhaiten sopivalla keinolla oli se sitten blogi, yleisönosastokirjoitus
tai asian nostaminen keskusteluun tupakkatauolla;
- Ota yhteyttä omaan kansanedustajaasi ja kerro hänelle mielipiteesi
laista. Avainasemassa ovat liikennevaliokunnan kansanedustajat, jotka
valmistelevat eduskunnan virallisen vastineen:
http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/valiokunnat/valiokunta-liv01/index.htx?subpage=jasenet&te=liv01

Lisätietoja:
http://kemppinen.blogspot.com/2008/06/perustuslakivaliokunnalle.html
http://kemppinen.blogspot.com/2008/06/tunnelma-oli-nolo.html

Hallituksen esityksen sivu:
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?TUNNISTE=HE+48/2008

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan lausunto (huom. erityisesti eriävä
mielipide lopussa!):
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/tyvl_14_2008_p.shtml