Kouluja ilmiantamaan!

Koulujen mediakasvatuksessa on vuosikymmeniä pähkäilty tekijänoikeuksien kanssa. Usein on ollut melko epäselvää saako elokuvanäytteitä esittää, edes viittaussuojan nimissä. Joskus on lyöty rukkaset naulaan ja jätetty videopätkät katsomatta tekijänoikeuksia kunnioittaen. Aika mahdotontahan elokuva-analyysi on ilman näytteiden katsomista.

Digitaalisella aikakaudella tekijänoikeusjärjestöt ovat tehostaneet toimintaa. Digitaalista kulttuuria vaalivan ajatelutavan mukaan mahdollisimman vapaa ja laaja aineistojen leviäminen on arvo sinänsä. Perinteinen kulttuuri taas vannoo niukkuuden arvon nimeen, mitä harvinaisempaa, hankalampaa ja mitä vähemmän, sitä arvokkaampaa ja parempaa. Sähköposti toimii esimerkiksi vapaan levittämisen ja vapaiden lisenssien ja ohjelmistojen nimissä. Periaatteessa olisi ihan mahdollista, että joka sähköpostista maksettaisiin vaikka 0,030 euroa, tai vaikka tästä blogin kirjoittamisesta.

Tekijänoikeusjärjestöt suuntaavat katseensa nyt kouluihin. Mediakasvatusseuran listoilla ilmestyi seuraava tiedote:

LUVAT KUNTOON KOULUISSA
Luvaton elokuvien esittäminen oppilaitoksissa ei ota loppuakseen. Tekijänoikeusyhdistys Tuotos ry tiukentaa linjaansa asian suhteen syksystä alkaen. Luvatonta esittämistä kitketään kanteilla, joita voidaan nostaa luvatta toimivia kouluja/kuntia kohtaan. Tieto luvattomasta esittämisestä pyritään hankkimaan Tuotoksen jäsenyritysten kautta vinkeillä, jotka varmistetaan koululle tehtävällä tiedustelulla. Ennen tiedustelua varmistetaan, että koululla ei ole asiamukaista lisenssiä Tuotoksen kanssa. Kouluissa ja päiväkodeissa ei voi esittää elokuvia ilman asianmukaista lupaa. Luvasta ja esittämiseen oikeuttavasta lisenssistä saa lisätietoa osoitteessa www.tuotos.fi ja kirsi.niittyinpera@tuotos.fi

Ei muuta kuin kouluja ilmiantamaan.

Nordmedia 07

Viikonloppuna pidettiin Helsingissä pohjoismainen viestintä- ja mediatutkijoiden Nordmedia -konferenssi, jossa myös mediakasvatuksella oli oma ryhmä. Meininki oli letkeää, sillä mediakasvatuksen ryhmissä eivät yleensä professorit ja muuta etabloituneet akateemikot paljon pyöri.

Ryhmä antoi myös jonkinlaisen kuvan siitä, mitä mediakasvatukseen liittyvässä tutkimuksessa tapahtuu Pohjoismaissa. Suomalainen edustus oli aika niukkaa. 14 esitetystä paperista viisi oli Suomesta. No onhan se reilu kolmannes koko joukosta, mutta olihan konferenssi myös Suomessa. Suomalaisista yliopistoista papereita oli vain Tampereen ja Jyväskylän yliopistoista.

Suomessa mielenkiinto näyttää olevan erityisesti kriittiseen kansalaisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa huomio näyttää olevan tällä hetkellä erityisesti lasten ja nuorten omassa mediatuotannossa ja produktioissa. Myös sosiaalinen media näyttäytyy muualla vahvempana.

Joka tapauksessa mediakasvatus näyttäytyy muualla Pohjoismaissa opettajankoulutuksessa, meillä näiden esitys perusteella ei lainkaan. Onko Suomesta tullut Pohjoismaissa mediakasvatuksen kehitysmaa?

Muuten, mediakasvatuksen pohjoismainen verkosto löytyy täältä. Verkostoon voi liittyä ja sivuilta löytyvät myös Helsingin konferenssin abstraktit.

Ja keskustelu jatkuu...

Jatketaanpa nyt vielä tätä joka kesäistä Hesarin siteeraamista, vaikka taitaa tämä olla melko epäkriittistä medialukutaitoa. No onpa ainakin yksi arkisto, josta nämä tekstit ovat löydettävissä. Sitä paitsi tuo Waltteri Seretin haastattelu ja opettajan käsitys mediaopetuksesta panevat kyllä ajattelemaan.

Näin HS 10.8.:

Medialukutaito on tärkeä kansalaistaito

Hämmästyneenä luin toimittaja Marjukka Liitenin kommentin "Epämuodikas kielioppi takaisin kunniaan" (HS 9.8.).

Kirjoituksen mukaan äidinkielenopetuksessa tilaa ovat ottaneet "muodikkaat mutta enimmäkseen tyhjänpäiväiset mediakasvatushössötykset ja kaikki käy -filosofia".

Vaikuttaa siltä, että toimittaja jopa kokee mediakritiikin opetuksen ajan tuhlauksena ja on onnellinen, että hänelle opetettiin kouluaikana suomea.

Opettajia sitoo opetussuunnitelma, joka onneksi (!) nykyään huomioi myös mediakasvatuksen. Siihen ja mediakritiikkiin käytettävä aika ei ole ajan tuhlausta.

Medialukutaito on nykymaailmassa yleissivistykseen kuuluva kansalaistaito - yksi tärkeä osa suomen kielen taitoa.

SENJA HARJULA


äidinkielen lehtori

Pieksämäki

Ja sitten tämä haastattelu HS 11.8.

Kuinka 13-vuotias sai median järkkymään?

Kemiläinen 13-vuotias Waltteri Seretin sai aikaan kansainvälisen uutisen huomaamalla, että uutistoimisto Reutersin levittämä kuva venäläisestä sukellusveneestä napajään alla olikin peräisin James Cameronin Titanic-elokuvasta vuodelta 1997.

Miten havainto syntyi?

"Luin uimarannalla Ilta-Sanomia ja näin siinä kuvan, joka näytti tutulta. Kotona päätin tarkistaa asian Titanic-dvd:ltä ja lähetin sähköpostia Ilta-Sanomille."

Lähetätkö useinkin palautetta lehdille uutisista?

"Tämä oli eka kerta."

Viime päivinä on ollut puhetta koulujen mediakasvatuksesta. Onko teidän koulussa sellaista?

"Ei ainakaan tähän mennessä ole ollut, paitsi sanomalehtiviikolla luemme lehtiä."

Opetetaanko silloin kriittistä asennetta?

"Ei ainakaan mun mielestä."

Onko nokkeluus luontainen kyky vai voiko sitä opettaa koulussa?

"Voi sitä varmaan opettaa, mutta ainakin itse olen luontaisesti kriittinen asioita kohtaan. Kyllä kannattaa opettaa, ettei usko ihan heti kaikkea, mutta ei mun mielestä tarvitse opettaa lukemaan lehtiä. Voi syntyä vastenmielinen asenne, jos pakotetaan lukemaan lehtiä, jos ne ei yhtään kiinnosta."

Mediaa pitäisi siis seurata vapaaehtoispohjalta. Minkä arvosanan annat suomalaismedian luotettavuudelle?

"Suomalaiset uutiset ovat yleisesti ottaen aika luotettavia. Yhdeksän plus."

Kumpaan luotat enemmän, kuviin vai tekstiin?

"Tekstiin, koska kuvia voi muokata tietokoneella."

Kuinka paljon seuraat mediaa?

"Luen päivittäin Ilta-Sanomia, aamuisin Pohjolan Sanomat ja katselen tv-uutisia."

Seretin aloittaa pian 7. luokan Karihaaran yläasteella. Kuinka paljon koulussa on mediaopetusta, äidinkielen ja viestinnän opettaja Pekka Helske? "Äidinkielen tunneilla sitä tietysti opetetaan jo ala-asteella, hiukan opettajasta riippuen. Valinnaisaineena viestinnän voi ottaa 8. luokalla. Minusta näyttää, että nuoret saavat eniten informaatiota netin kautta ja televisiosta. Aika harva seiskaluokkalainen vielä seuraa maailmantapahtumia kovin kiinteästi, mutta 9. luokalla kiinnostuneita on jo enemmän."

HANNELE TULONEN

Bad, Bad media(kasvatus)

Tätä en ollutkaan tullut ajatelleeksi. Se tiedetään, että media turmelee nuorisoa, mutta mediakasvatus se vasta paha onkin. Kouluissa on sitä aivan liikaa ja nyherretään kaikenlaista turhaa. Ei ihme että nuoriso on läyhää, kuten laulussa sanotaan. Näin toimittaja Marjukka Liiten Helsingin sanomissa 9.8. 2007:

Epämuodikas kielioppi takaisin kunniaan

Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi on mainio tilaisuus kurkistaa alan kuulumisiin.

On hienoa nähdä, kuinka opettajat jaksavat vaalia ja opettaa äidinkieltä sekä omaksua tiuhaan tulevia uudistuksia. Tai ehkä paikalla ovat ne innokkaimmat.

Vuosi vuodelta tuntuu tosin yhä enemmän, että perusasia eli suomen kielen ja kieliopin opetus on jäänyt liian vähälle huomiolle, kun tilaa ovat ottaneet muodikkaat mutta enimmäkseen tyhjänpäiväiset mediakasvatushössötykset ja kaikki käy -filosofia.

Miksi äidinkielen opettajat eivät keskity siihen minkä parhaiten osaavat? Miksi kieliopin ja normitetun yleiskielen pänttäys on niin epämuodikasta?

Ja sitten ihmetellään, että yhdyssanat kirjoitetaan erikseen.

Koulu on kuitenkin se paikka, jossa hankitaan perusyleissivistys.

Itse olen kiitollinen, ettei omana kouluaikanani tuhlattu aikaa esimerkiksi mediakritiikkiin, vaan opeteltiin suomea.

MARJUKKA LIITEN

PS. On varsin mielenkiintoista lukea toimittajan kynästä, että onneksi ei ole tullut tuhlatuksi aikaa mediakritiikkiin.

Hei, me blogataan!

Edellisessä blogissa mainitut Michele Knobel ja Colin Lankshear ovat tulossa Suomeen lokakuussa Tampereella järjestettävään seminaariin:

Mediakulttuurin ja digitaalisen kulttuurin muutokset ovat synnyttäneet uusia tapoja toimia, saada tietoa, rakentaa yhteisöjä, kommunikoida, oppia, lukea ja kirjoittaa. Uusien, digitaalisten lukutaitojen alueita ovat muun muassa fanifiktioiden ja blogien kirjoittaminen, digitaalisten pelien pelaaminen, erilaiset verkkoyhteisöjen muodot ja sosiaalisen median käyttötavat. Näissä on syntynyt toimintamalleja, joita voidaan kuvata yhteistoiminnallisiksi, osallistuviksi, avoimiksi, distributiivisiksi ja valtauttaviksi. Mitä nämä uusien lukutaitojen ilmiöt ovat ja miten niitä tutkitaan kasvatuksen, oppimisen, yhteisöllisyyden, merkityksellisyyden, osallisuuden ja osattomuuden sekä kansalaisuuden ja kuluttamisen näkökulmista?

Mediakasvatusseura, Tampereen yliopiston mediakasvatushanke ja Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos (Paulo Freire Research Center; järjestävät aiheesta tutkijoille, opiskelijoille ja muille kiinnostuneille avoimen seminaarin 15.10. klo 10-16 Tampereen yliopistossa.

Seminaari koostuu kaikille kiinnostuneille avoimista luennoista ja työryhmistä.

Luennoitsijat ovat professori Colin Lankshear ja professori Michele Knobel

Michele Knobel is Professor of Education at Montclair State University in New Jersey, where she coordinates the graduate and undergraduate literacy programs. Colin Lankshear is Professor of Education at James Cook University, Australia, and Visiting Scholar at McGill University in Montreal, Canada. Their current research agenda focuses on new literacies and other social practices involving digital technologies under emerging conditions of social media and Web 2.0 and the philosophy and conduct of teacher research. Their recent books include A Handbook for Teacher Research (2004), and New Literacies: Everyday Practices and Classroom Learning (2nd edition, 2006). They are also editors in A New Literacies Sampler (2007).

Ks. luennoitsijoista tarkemmin

Työryhmiin otetaan esityksiä suomen, ruotsin ja englannin kielillä. Jos haluat pitää esityksen, lähetä abstrakti (max. 250 sanaa) 15.9. mennessä osoitteeseen reijo.kupiainen[at]uta.fi. Tieto työryhmistä tulee syyskuun loppuun mennessä. Englanninkielisessä työryhmässä on mahdollisuus saada kommentteja Lankshearilta ja Knobelilta.

Tervetuloa seminaariin!
Sirkku Kotilainen
Puheenjohtaja, Mediakasvatusseura ry.

Reijo Kupiainen
Mediakasvatuksen yliassistentti
Tiedotusopin laitos/mediakulttuuri
Tampereen yliopisto

Lisätietoja: reijo.kupiainen[at]uta.fi (044 090 2190)
anniina.lundvall[at]mediakasvatus.fi (050 5942275)

Läppärit kouluun?

Aamulehti uutisoi viestintäministeriön (sic.) kokeilusta, jonka tavoitteena on, että jokaisella peuskoululaisella olisi tulevaisuudessa läppäri kouluvälineenä. Mielenkiintoista.

Kevin M. Leander kirjotti puolestaan nyt verkosta ilmaiseksi ladattavassa Michele Knobelin ja Colin Lankshearin toimittamassa kirjassa A New Literacies Sampler kokeilusta, jossa läppäreiden lisäksi pyrittiin hyödyntämään nettiä koulutyössä. Tulos oli, että nettiympäristö käytännössä suljettiin oppilailta ja toiminta ankkuroitiin perinteiseen koulun "aika-tilaan". Oppilaiden uudet lukutaidot ja sosiaaliset online -toiminnat joutuivat ristiriitaan perinteisen oppituntijaon ja työskentelymetodien kanssa. Tieto- ja viestintätekniikan käyttö koulussa johti sen rajaamiseen perinteisen koulutyön näkökulmasta. Leander tiivistää ongelman taulukkoon, jossa koulun tila-aika eroaa arkipäivän netin käytön tila-ajasta. Opetus on se, että koulu tarvitsee rajuja uudistuksia, jotta uusi teknologia tulisi hyödynnettyä. Välineiden lisäksi kouluun oisi tuotava myös niihin liittyvä uusi toimintakulttuuri. Leanderin tiivistys on seuraavanlainen:

Schooled Productions of Space-time Defined plans precede resources and activity;actors know what they need or are seeking in advance. Sequential activity is dominant, and everyone follows the same sequential path. Asynchronous communication is primary to synchronous communication (e.g.,e-mail or web searching is more “schooled” than instant messaging). A single space is dominant (and under surveillance) for each task;“task”is monospatial and “off-task”is partially defined as departure into another social space. Public social spaces,including the internet, must be bracketed for student use;school needs to produce kindergartens of public spaces for students to understand them, learn within them,and be safe within them. Material print texts and print spaces (the built environment) are primary and are authorized,while virtual texts are unauthorized and supplemental. The internet is a primarily a tool for information rather than a tool for communication.Information and Communication Technologies (ICT’s) are primarily “IT’s”in school.

Productions of Space-time Common to Everyday Online Practices Plans develop within activity;actors seek out materials that they need in the course of acting. Simultaneous activity is normative. Simultaneity is an orientation toward social practice and not a psychological deficit, overload,or resistance,or something else. Synchronous communication and simultaneity involves monitoring and responding to fluctuating demands of diverse activities as they emerge over time; attention economy. Multiple spaces are the norm of practice; action happens relationally, acrossspaces. Decision-making regarding trustworthy and safe social spaces is embedded in routine practice.Public-private-institutional boundaries are not fixed. Online/offline distinctions concerning textual authority are not strongly held;no material bias and online preference likely. Communication and information are highly integrated;information and communication flows are co-constituted in practice.